"Jos sinulla on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

lauantai 13. marraskuuta 2010

Yritystä ja yrittäjyyttä

NY-firmat alkaa muodostua yhä selvemmin. Osa yrityksistä valmistaa jo tuotteita täyttä päätä ja aikovat ehtiä myymään niitä joulumarkkinoille.
Tietämättömille tiedoksi, että NY tarkoittaa sanoja Nuori Yrittäjyys. Me opiskellaan Ahlmanilla kurssi yrittäjyydestä hyvin käytännönläheisesti, eli perustetaan leikisti oikeat yritykset koko tämän ensimmäisen lukuvuoden ajaksi. Teemme paperisodat, pidämme perustamiskokoukset, avaamme pankkitilin, sijoitamme rahaa, valmistamme ja myymme tuotteita, pidämme kirjaa, hoidamme kassaa ja lopulta lopetamme yrityksen keväällä. Jokaisella yrityksellä on myös oma neuvonantaja. Neuvonantaja on myöskin yrittäjä ja mahdollisesti vieläpä sopivalta alalta.
Yrityksien muodostaminen ei ollut mitenkään helppoa. Lähdimme liikkeelle siitä, minkälainen kukin oppilas on persoonana ja mitä oikeasti haluaa tehdä. Onko tarkka vai höveli, valvooko öisin vai onko aamuvirkku, ottaako helposti johtajan aseman, tykkääkö nypertelemisestä, tykkääkö olla ulkona jne. Näiden asioiden pohjalta vaelsimme pitkin luokkahuonetta ja hakeuduimme toisten samanhenkisten ihmisten seuraan.
Meidän ryhmä muodostui aikalailla heti ja on pysynyt miltei semmoisenaan. Joitain ulkopuolisia kävi siinä olemassa ja tunnustelemassa haluaisivatko kuulua meihin, mutta jatkoivat eteenpäin.

Niin, että keitäkö me sitten ollaan?
Meidän porukassa on neljä henkilöä. Ideaali koko NY-yritykselle. Itseni lisäksi porukassa häärää Aleksi, Elina ja Jenni H. Meille oli alusta saakka selvää, että haluamme kasvattaa jotakin itse. Haluamme liata kätemme, laittaa siemeniä multaan ja kasvattaa kasveja. Väänsimme jonkin aikaa kättä kasvatettavista kasveista, koska minä ja Aleksi oltaisiin haluttu kasvattaa kukkia, mutta Jenni taas ei halunnut lähteä kukkia kasvattamaan. Niinpä me päätimme kasvattaa yrttejä. Hankimme siemenet, kasvatamme kasvit koulun kasvihuoneella (maksamme tästä vuokraa) ja istutamme ne jonkinlaisiin astioihin. Vielä on epäselvää minkälaisiin astioihin. Kenties hankimme erilaisia pyttyjä ja purkkeja kukin tahollaan ja tuunaamme niitä uniikeiksi ihanuuksiksi? Aiomme myydä tuotteitamme Ahlmanin puutarhapäivillä keväällä, sekä mahdollisesti joinain iltoina Tilapuodin yhteydessä.
Niin, meidän yrityksen nimi on Yrttiveikot NY. :)

3 kommenttia:

  1. Olipas kiva löytää toisenkin Ahlmanilla opiskelevan blogi. :) Itse aloitin myös tänä syksynä siellä, mutta aikuispuolella ja hyvin tuttuja juttuja löysin sun kirjoituksista.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit! :) Opiskeletko siis myös puutarhuriksi? Tarkoitus olisi tosiaan kirjoittaa omien kasvijuttujen lisäksi juttuja opiskelusta. Näin ollen blogi menee koulutyönä tehtävästä portfoliosta. Ovelaa, ettenkö sanoisi! :D

    VastaaPoista
  3. Opiskelen joo, mutta suuntaudun enemmän kukkakaupan puolelle. En huomannutkaan viime kommentissa laittaa, että multa löytyy myös blogi ja vähän samalla periaatteella, kun meidänkin pitää tehdä portfolio. Mun juttuja löytyy täältä: http://www.tanjamalmberg.com/blogi

    VastaaPoista