"Jos sinulla on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

torstai 17. marraskuuta 2011

Asetelmia

Kukkasidontaan on kuulunut monenlaisia ryhmätyönäkin tehtäviä suurempia asetelmia. Ennen syysmarkkinoita teimme neljä erilaista asetelmaa puukehikkoon. Asettelutyylinä oli vapaa-asettelu. Jokaiselle asetelmalle määritettiin ainoastaan värimaailma, meidän ryhmä valitsi valkoisen.
Vapaa-asettelu tarkoittaa sitä, että asetelmassa kukat laitetaan sekaisin: kukkien varret eivät siis saa osoittaa yhteen keskipisteeseen, eikä myöskään olla muutenkaan samansuuntaisesti. Ne laitetaan kauniisti sikinsokin.

Asetelma rakentui eri sävyisistä leikko- ja oksaneilikoista, jänönputkesta (Bupleurum) sekä ulkoa kerätyistä heinistä.
Risukehikkoon tehdessä kukat asetellaan muovisiin suppiloihin. Asetelmaa tehdessä oli huomioitava, että asetelma näyttää samanlaiselta molemmilta puolilta katsottuna ja että materiaalit jakautuvat tasaisesti niin kukkien muodon, koon, pituuden kuin värinkin puolesta. Lisäksi oli jatkuvasti pidettävä mielessä koko työn hallitseva värimaailma. Huomasimme asetelman edetessä, että ryhmän jokaisen henkilön oli tehtävä asetelmaa joka puolelta, eikä niin, että toiset tekivät toista puolta ja toiset toista. Tällä tavalla asetelma pysyi yhtenäisenä ja tasaisena.
Vaikka työmme väri olikin valkoinen, laitoimme aivan puhtaanvalkoisia neilikoita vain muutamia. Valkoinen on todella voimakas väri ja se vie paljon tilaa ympäriltään; jo parilla suuremmalla kukalla saa yleisilmeen valkoiseksi. Suurin osa neilikoista oli väriltään hyvin vaaleita keltaisia ja limenvihreitä sävyjä.

Kaikki asetelmat valmiina. "Tummanpunainen" jää toisen asetelman taakse, eikä näy kunnolla.


Toinen ryhmässä tehtävä asetelma oli syysteemalla. Ryhmällemme napsahti asettelutavaksi paralleelinen, jossa materiaalit asetetaan yhdensuuntaisesti. Työmme kohteeksi muodostui "Tähkän noutopöytä". :)
Ennen tätä työtä olin kuvitellut, että paralleelisessa asetelmassa kaiken on oltava aivan ehdottomasti tikkusuoraan pystyssä, mutta asetelmaa tehdessä opinkin, että vain yleisvaikutelman on oltava paralleelinen, pystysuora ja sotilaallinen. Kasvit ovat kaikki omanlaisiaan luonnonoikkuja (tai puutarhurin oikkuja) ja hyvin harva on varreltaa tikkusuora. Lehdetkin kasvavat mihin suuntaan tahansa, puhumattakaan kukinnoista. Elävien materiaalinen kanssa täydellinen sotilaallisuus on siis mahdottomuus.

Asetelman yleisvaikutelma on vahvasti paralleelinen.

Vain surulaitteissa sallitaan tekniikan (kuten pienten kiinnikkeiden) näkyminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muissakin asetelmissa saisi käyttää apuna esimerkiksi rautalankaa.

Kiiltäväpintaiset kiulukat ja aroniat toivat asetelmaan "äijämäisyyttä" ja kuvastivat mainiosti Lauri Tähkän nahkahousuja. :)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kransseja

Ahkeroimme koululla erilaisia kransseja itsenäisyyspäiväksi. Ja vähän muutenkin. Kukkasidonta luokka oli somistettu myymäläksi, jossa jokainen meistä työskenteli vuorollaan. Työnkuvaan kuului myymälästä, sen siisteydestä ja kasveista huolehtiminen, sekä asiakkaiden palveleminen. Toiseen luokkaan oli perustettu kranssipaja. Käytettävänä oli valtavat määrät pihtaa ja puksipuuta. Kransseja väännettiin olkipohjiin sekä pihdan rangoista väännettyihin pohjiin. Tehtiinpä luokassa myös ympärikukitettuja kukkakransseja.
Itse tein ensin havukranssin olkipohjaan ja se oli oikein mukavaa puuhaa. Sormet siinä oli mustana ja hellänä rautalangan kieputtelusta, mutta muutoin pidän kyllä kaikenlaisesta käsillä tekemisestä. Seuraavan kranssini teinkin sitten itse alusta loppuun saakka. Olkipohjat loppuivat ja pihdan rankoja oli yllinkyllin. Ymmärsin pian, minkä vuoksi olkipohja oli se suositumpi vaihtoehto. Kylläpä meinasi välillä usko loppua rankojen vääntelyssä! Ei siitä meinannut tulla pyöreää, ei sitten millään. Lopulta kuitenkin taisin onnistua melko hyvin, sillä kranssini käytiin varaamassa jo tehtaan puolella. Asiakas tuli sisään juuri oikeaan aikaan, sillä hän pääsi itse valitsemaan rusetin värit. :)

Ovikranssien ohessa teimme suurempaakin työtä. Ravintola Annan edustalle haluttiin suuri havutaideteos roikkumaan ulos. Teos oli kaksipuolinen, havuista sidottu ikkunaruutu. Siihen kiinnitettiin myös jouluvalot.

Sienet teipattuna valmispohjaan.

Pienet havunoksat kiinnitettiin rautalankakoukulla yksi kerrallaan.

Ikkunaruudun reunat on havutettu, keskellä olevan ristikon jätimme paljaaksi.

Ikkunaruutujen taakse kiinnitettiin vahva terästanko, jonka varaan koko teos nostettiin roikkumaan.

Tämän valmiimpaa kuvaa minulla ei ole. Tälläisiä neljän ikkunaruudun kehikoita oli kaksi, koska teosta katseltiin molemmilta puolilta. Kummallakin puolella yksi ruuduista oli tehty kokonaan hopealangasta, loput havuista.

Olin tekemässä työtä sen alkuvaiheessa, mutta myöhempiin vaiheisiin en enää ehtinyt mukaan. Oli hauskaa päästä ideoimaan jotain aivan uudenlaista ja samalla tylsää, että leikistä joutui luopumaan muiden hommien tullessa tielle. Jotenkin koko työ unohtui omalta kohdaltani loppua kohti, koska en ollut enää sen tekemisessä mukana. En muistanut edes käydä kuvaamassa valmista teosta. Otin kuitenkin muutamia kuvia tekovaiheista.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Lokakuun kukkijat

Vaikka on syksy ja talvi on tulossa, sisällä huonekasvit jaksavat ilahduttaa kukinnallaan. Aina syntymäpäiväni aikaan syyskuussa kukkii isosoihtuköynnös. Sen aloittaa kukintansa joka vuosi hyvin tarkasti samoihin aikoihin. Tänä syksynä on muitakin yllättäjiä ja uusia tulokkaita.
Tässäpä kuvia lapsukaisistani:

Isosoihtuköynnös (Aeschynanthus speciosus) kukkii komeasti. Ainoa vika kukinnassa on sen runsas meden lorottelu pitkin ikkunaa ja sälekaihtimia.

Andrenflamingokukka (Anthurium Andreanum -ryhmä) oli aikoinaan surkea kirpparilöytö. Tänä vuonna se kukki ensimmäistä kertaa.

Flamingonkukan kukinto läheltä.

Miniatyyrikasvi Chirita tamiana saapui keväällä pistokkaana postiluukusta ja ihastutti jo nyt kukinnallaan.

Peperomia prostratan kukinnot ovat muiden muorinkukkien tapaan vaatimattomat pötkylät. Kai kukinnasta voisi päätellä, että se tykkää olostaan?

Kuparilehden (Episcia cupreata)  lajike 'Suomi' kukkii vaaleankeltaisin kukin. 

Aidon ja alkuperäisen kuparilehden lehti on vaaleampi ja kirjavampi kuin yllä olevan 'Suomi' -lajikkeen. Tässä taustalla on auringonpaiste, joten lehti näyttää hieman liiankin hailakalta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Myyntipäiviä ja tilauskimppuja

Olen kirjoittanut jo aiemmin saman asian, mutta kirjoitanpa vielä uudelleenkin: minä pidän markkinoista ja myyntipäivistä! Markkinoista erityisesti. Mutta koulussa kukkakaupan leikkiminen on sekin ihan hauskaa puuhaa. Ihan erityisesti se kauhea hösis ja kaaos kun on juuri alkamaisillaan tapahtua. Se hetki kun kaikki ovat niin valmiita tekemään jotakin, mutta kukaan ei vielä ole varma mistä aloittaa. Ja sitten se hetki kun yksi keksii mistä se lähtee liikkeelle, toinen seuraa perässä ja pian kaksikymmentä ihmistä juoksentelee ympäriinsä kantamassa, siirtämässä, ripustelemassa ja etsimässä tavaroita. Törmäillään, ideoidaan, väitellään ja siirrellään uuteen ja taas uuteen asentoon yhtä saintpauliaa. Sitten kun kaikki on valmista ja siistiä, myymälä on avausvalmis, suurin osa poistuu kulissien taakse tekemään jotain muuta hommaa ja vain muutama jää essut päällä leikkimään kaupantätiä, on oikeastaan kaikki hauskuus ohitse. Loppu on melko tylsää. Jutun idea ja kohokohta meni jo. Nyt vain seistään, lakaistaan vähän lattiaa, toivotaan että joku toimistosta poikkeaisi ostoksille tai että anopinhammas kaatuisi, niin että tulisi enemmän lakaistavaa.

Kukkasidontaluokka onkin kukkakauppa.
Vaativainen asiakas valitsemassa leikkokukkia. :)
Ulkokojussa oli esillä kanervaa ja hopealankaa.

Ja juuri kun adrenaliinihuuma on laskenut minimiin ja on varma, että seuraava haukotus saa leuat sijoiltaan, niin eteen tuodaan jotain mikä saa veren taas kuohahtamaan. Tilaustyö. Kukkakimppu. Tilaus, minulle. Minä teen tilauksesta kimpun maksavalle asiakkaalle. Voi herranpieksut.
Kuuntelen asiakkaan esittämiä toiveita ja sitä minkälaiselle henkilölle kimppu on tulossa lahjaksi. Kimpun saaja on nainen, joka pitää vaaleanpunaisesta ja on intohimoinen käsitöiden harrastaja.
Meillä ei ole vaaleanpunaisia kukkia, on ensimmäinen ajatukseni. On syksy, meillä on keltaisia ja oransseja sävyjä. Vaaleanpunaiset ruusut ovat niin vanhoja, ettei niitä voi käyttää. Alkaa taas hullu ideointi, piirustelu, kuvittelu, juoksentelu ympäri koulualuetta etsien tarvikkeita. Juuri se vaihe mistä kirjoitin tämän tekstin alussa.

Tilauskimppu valmiina. Villalanka kiemurtelee kimpussa kukkien lomassa.
Kimpun yksityiskohta: neulottu tilkku puikoissa.
Kiemurteleva villalanka johtaa tietenkin lankakerään.

Ärsyttävää, kun parhaan idean esteenä on se, ettei osaa toteuttaa sitä. Eikä ole aikaa opetella. Minä en osaa neuloa, en sitten yhtään. Onneksi luokkakaveri osasi ja oli valmis auttamaan!
Olin niin ylpeä lopputuloksesta, etten voinut uskoa kimppua minun suunnittelemakseni ja tekemäkseni. Ilman neulontatyötä ja neulontataitoista ystävää tämä nimenomainen idea ei kyllä olisi onnistunut. Mutta toisaalta, olisi ollut ihan kiinnostavaa nähdä kuinka muut ideani olisivat toteutuneet. Miltä olisi näyttänyt esimerkiksi erikokoiset ja värikkäät napit kukkien joukosssa? Tai minikokoinen kangastilkku, jolle on ommeltu ompelukoneella erilaisia ompeleita? Enkä seuraavalla kerralla. :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Markkinahumua

Viime lauantaina meillä oli koulupäivä, sillä Ahlmanilla järjestettiin jälleen perinteiset syysmarkkinat. Tällä kertaa tapahtuma oli vielä entistä paljon suurempi, sillä samalla kertaa koululle kokoontui valtava määrä lähiseutujen yrittäjiä Läheltä hyvää -tapahtuman merkeissä. Joukossa oli kaikenlaisia lähiruoan tuottajia, käsityöläisiä ja järjestöjä.
Viime vuonna meidän pienten puutarhureiden syysmarkkinapäivä koostui omenoiden ja omenamehun myymisestä, sekä kasvihuoneen siivoamisesta. Tällä kertaa homma oli paljon mielekkäämpää, ainakin minusta. Me nimittäin teimme koko edellisen päivän valtavasti kukkakimppuja ja lauantaina myimme niitä omassa kojussa!
Keräsimme paljon materiaalia koulun tiluksilta kimppuja varten. Omista penkeistä löytyi tsinniat, auringonkukat, päivänhatut, jättipoimulehdet, kuunliljat, hirssit sekä vuorenkilvet. Loput matskuista toi Huiskulan auto. Saimme kotimaisia ruusuja, astereita ja gerberoita.


Materiaalien hinnat oli laskettava tarkasti, sillä tarkoituksena oli tehdä kaikista kimpuista tasan kymmenen euron hintaisia. Ja niitähän me sitten teimme. Monta ja monta per lärvi.
Tapahtuma oli todella mukaansatempaava ja minusta meidän porukasta löytyi yllättävän paljon ryhmähenkeä ja markkinafiilistä. Kaikki tiesivät hommansa heti aamusta ja oltiin oikea kimpputehdas, kaikki puhalsi yhteen hiileen katoksen pystyttämisestä, kimppujen tekemisestä ja roudaamisesta aina siivoamiseen saakka. Kukaan ei vinkunut eikä valittanut, en ainakaan kuullut. Johtuiko tämä leffalippuarvonnasta vai ollaanko me oikeasti sellaisia? Vaikea sanoa! :)

Perjantai ja lauantai olivat hauskuuden lisäksi täynnä oivalluksia. Suurin oivallus kohdallani piili siinä, ettei aina tarvitse olla niin kriittinen. Kimppujen tekemisessä oli oikeasti niin kiire, ettei siinä ehtinyt olla kriittinen. Ei ollut aikaa hioa kimppua loputtomasti, eikä tarvinnutkaan. Ne oli kympin kimppuja ja ei ollut aikaa täydellisyyteen. Asiakkaat olivat haltioissaan kaikista kimpuista. Huom, kimpuista siis, joita ei oltu hidottu tuntikausia kohti täydellisyyttä. Asiakkaat näkevät kimput eri tavalla kuin me itse, he ihastuvat väreihin tai johonkin tiettyyn kukkaan. Kukaan asiakkaista ei edes huomaisi, jos olisin hionut sitä yhtä kimppua tunnin ajan. Voisikohan joskus vain uskoa itseensä ja antaa itsensä ajatella, että nyt tein hyvin? Kenties sitä voisi kokeilla. Ehkä täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

Joka tapauksessa, tykkään siis markkinoista. Harmi, että valmistun jo kesällä, enkä ole enää mukana seuraavilla syysmarkkinoilla. :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kuvia kimpuista

Tämä on lähinnä kuvapostaus tekemistäni kimpuista. Kimppujen tekeminen muuttui minulle todella helpoksi ja nopeaksi, kun opin tekemään ensimmäisenä vihreän "pesän", johon kukat tökitään. Visuaalinen silmä pelaa hyvin, kun kukkasilla voi vain alkaa maalata vihreää taustaa vasten. :)


Hassusti päivänhatut ja ruusut menneet pareiksi. Soo soo!

Siirtäisin toisen päivänhatun ylemmäksi kryssien ja ruusujen väliin.

Ei paskempi.

Auringonkukkien käyttö on haasteellista puuhaa. Suoraniskaista kukkaa ei ole olemassakaan ja terälehdet ovat hentoisia, ne jäävät helposti ruttuun muiden materiaalien alle.

Olen saanut kehuja sanikoiden ja kuunliljojen käyttämisestä välivihreinä. Osaan kuulema ihmeellisesti laittaa ne siten, etteivät ne näytä tönköiltä ja varjosta kukkia.

Taviksia (saunakukkia) hienoston seassa. Tykkään.

Tämä kimppu on tehty valmiiseen kuitupohjaan. Valmiiseen pohjaan tehdessä ei tarvitse käyttää niin paljoa vihreitä.

Valmiiseen pohjaan tehty kimppu sivusuunnasta.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Surullista sidontaa

Tai siis surusidontaa. Se tarkoittaa hautajaiskukkia. Äkkikuulemalta melko karmivaa puuhaa, mutta surulaitteen tekijä tekee vain totuttua kukkasidontaa mallia, suunnitelmaa, värioppia ja luovaa hulluutta apuna käyttäen.
Pystyisiköhän surusidontaa tekemään työkseen, ilman että joutuisi liian syvälle ajatuksiinsa kuolevaisuudesta? Voi olla että minunkaltaiselleni eläytyjälle (joka siis itkeä pillittää kaikkien tosi-tv -ohjelmien äärellä) se olisi liikaa. Mutta kenties siihenkin leipääntyy ajan kanssa. Joskus se on hyvä asia.

Harjoittelimme koulussa pisaramallisen laitteen tekemistä. Se on Suomessa yleisin malli surulaitteelle. Surulaitteen tekeminen on joskus hyvinkin hienotunteista asiakaspalvelua. Laitteen mallia ja materiaaleja valitessa on huomioitava asiakkaan toiveiden lisäksi vainajan sukupuoli, ikä, harrastukset ja lempiasiat. Surulaitteeseen ei voi laittaa ruusuja jos vainaja inhosi syvästi koko kukkaa.
Lisäksi monet värit on vahvasti sidottu erilaisiin mielikuviin. Oranssit ja keltaiset värit sopivat hyvin syksyyn ja sopivat siten syksyisiin hautajaisiin. Tietenkin vain jos se käy asiakkaalle ja vainaja ei syvästi inhonnut kyseisiä värejä. Sini-valkoiset värit mielletään isänmaalliksi ja sopivat hyvin vaikkapa sotaveteraanille. Vaaleanpunaiset sävyt käyvät pikkutytön hautajaisiin.
Pointti siis on, että surusidonta on asiakaspalvelua, joka vaatii erityistä hienotunteisuutta ja tilannetajua.

Pisaramallinen surulaite aluillaan. Pohjavihreät on asetettu paikoilleen. Muodon hahmottamisen apuna voi paperille piirtää kaavan.
Latvalinjan ja sivulinjan kukat on asetettu paikoilleen. Pisimmät kukat latvalinjassa langoitetaan ja ankkuroidaan kahvaan kiinni.

Ensimmäinen surulaitteeni valmiina! Tuomio: keskustan korkein kukka töröttää esiin hieman liian korkeana. Latvalinjan neilikoiden varret paistavat paljaina - jotain olisi tarvinnut peitoksi. Pisaran muoto oli hieman toispuoleinen, mutta melko hyvä kuitenkin. Ensimmäiseksi työksi.
Samoista kukista tehty toinen surulaitteeni. Latvalinjan kukat ovat tässä paremmin, mutta oikealla puolella näkyy selvä kolo, johon pitäisi lisätä muutama neilikka lisää.
Muoto melko täydellinen, ainakin omasta mielestäni. Vain pieniä koloja kukkapuolella.
Muoto alkaa olla hallussa. Jälleen lisäisin vielä muutaman pitemmän kukan oikeaan laitaan. Tehtiin nämä laitteet jämäkukista, jotka alkoivat olla jo melko lyhytvartisia. Pitkiä neilikoita ei ollut enempää, puhumattakaan ruusuista.
Hautajaiset alkakoon! Ei vaan, opiskelijoiden surulaitteet pihalla odottamassa läpikäyntiä.

 

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sidonta yllättää

Kouluun palatessa olin jälleen ennakkoluuloja täynnä kukkasidontaa kohtaan. Viime vuonna tehtiin kimppuja spiraalitekniikalla ja tiesin, että tänä vuonna tehtäisiin asetelmia. Kuinka ihmeessä aiheesta keksisi opettamista koko syksyksi?! Kuinka ihmeessä kukaan jaksaisi tökkiä sieneen kukkaa koko syksyn? Miten siihen on varattu aikaa näin paljon! Ei se kimppujenkaan tekeminen kyllä niin simppeliä ollut, miltä ensikuulemalta vaikuttaa, mutta jostain olin jälleen ne epäluuloni löytänyt.
Vastaukset ihmetyksenaiheisiini selvisi heti ensimmäisille kukkasidonnan teoriatunneilla, ja kenties peräti ensimmäisen vartin aikana. Tietoa tuli tykittämällä. Tekniikoita, jippoja, sanahirviöitä. En ole koskaan vielä Ahlmannilla opiskellessani ollut niin pöllähtänyt kotiin lähtiessäni. Tältäkö tuntuu, kun on tipahtanut kärryiltä?

Asetelmahan eroaa kukkakimpusta siinä, että sen on kiinnitetty astiaan ja siinä astia, asettelupohja ja kasvit muodostavat yhden kokonaisuuden. Kukkakimppu on irrotettavissa maljakostaan, tai minne se ikinä nyt onkaan laitettukaan veteen. Asetelman asettelupohjana voidaan sienen lisäksi käyttää geeliä, verkkoa tai sammalta. Asetelmaa työstetään pääasiassa pöydällä, kun kukkakimppu taas sidotaan kädessä.

Kasvien tökkimistapoja sieneen on monenlaisia. Seuraavaksi kerron hieman eri tekniikoista.

  • Radiaalinen eli yksi keskipiste. Tässä asettelutavassa kukkien varret kohtaavat yhdessä keskipisteessä. Spiraalikimppukin on tälläinen. Radiaalisessa asettelutavassa vaikutelmaa voidaan korostaa asettamalla suuremmat kukat lähemmäksi keskipistettä, eli lyhyemmällä varrella, ja pienemmät kukat kauemmaksi keskipisteestä. 
  • Paralleelinen eli yhdensuuntainen. Asettelutavassa jokainen kukka lähtee samansuuntaisesti omasta pisteestä. Paralleelinen vaikutelma syntyy käyttämällä selkeitä, suoria ja haaroittumattomia kasveja. Paralleelinen tekniikka voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyliin: vertikaalinen paralleelisuus antaa aktiivisen vaikutelman, sillä kukat on aseteltu pystyasentoon sotilaalliseen järjestykseen. Horisontaalinen paralleelisuus puolestaan antaa rauhallisen ja lepäävän vaikutelman, sillä kukat asetellaan pötköttämään vaakatasoon.  Diagonaalinen paralleelisuus luo liikettä korostavan tunnelman, jossa kukat sojottavat sienessä vinossa. Tälläinen asetelma näyttää vahvasti toispuoleiselta, kaatuvalta, jonka vuoksi se ei käykään aivan jokaiseen paikkaan.
  • Vapaa-asettelu tarkoittaa sitä, että kukat ja muu materiaali asetetaan tasaisesti sekaisin. Kasveilla hahmotellaan risteileviä liikkeitä ja kukkia ei voi asettaa samansuuntaisesti, eikä kohti yhtä keskipistettä.
  • Radiaalinen viiva on radiaalisuutta ja paralleelisuutta sekaisin. Tätä asettelutapaa käytetään yleisimmin pitkänmallisissa pöytäasetelmissa ja ympärikukitetuissa seppeleissä.
1. Radiaalinen, eli yksi keskipiste. 2. Radiaalinen, jossa on keskipiste asetelman alapuolella. 3. Diagonaalinen paralleelisuus. 4. Vertikaalinen paralleelisuus. 5. Radiaalinen viiva.

Ensimmäisillä tunneilla aloitimme radiaalisella, pyöreällä pöytäasetelmalla. Asetelma tehtiin märkäsieneen. Perusteellisen kostutuksen jälkeen muotoilimme sienen veitsellä. Sieni on pakkauksesta otettaessa palikanmuotoinen ja jotta kasteluvesi myöhemmin ei valuisi sienen päältä pöydälle, oli sen jyrkät reunat pyöristettävä. Vesi valuu pyöreää reunaa pitkin astiaan, johon sieni on kiinnitetty.

Ensimmäinen pöytäasetelmani valmiina. Melko hyvä ensimmäiseksi, mutta mielestäni vihreää reunoilla on liikaa. Toisaalta, käytetty materiaali keskikukkaa lukuunottamatta on pelkästään erilaisia luonnonvihreitä. Hieman lisää purppurakeijunkukkaa ja pihlajanmarjoja pitemmissä varsissa niin hyvä olisi!

Ennen kaikkien kauniiden kukkien laittamista luotiin asetelmalle pohja, eli kiinnitettiin pohjavihreät. Alimmainen vihreä kerros tehdään aivan vaakatasoon pöydän pintaa vasten. Tämä vihreys luo asetelmalle pohjan ja sillä määritellään asetelman muoto. Pöydän pintaa ei saisi juurikaan näkyä vihreän kerroksen läpi. Pelkkiä vihreitäkin laittaessa on huomioitava koko ajan vihreän eri sävyt sekä lehtimuodot. Vaaleat ja tummat vihreän erilaiset sävyt yhdessä tekevät asetelmasta eläväisen.
Vasta pohjan jälkeen alkaa kukkien kiinnittäminen. Keskimmäisen kukan on oltava mahdollisimman suoravartinen, eikä sen olisi hyvä nuokottaa niskojaan. Käytimme asetelmassa kartanon alueelta kerättyjä kasveja. Näytemaalla kasvoi kauniita tsinnioita, jotka sopivat täydellisesti keskikukaksi. Perennapenkeistä löytyi vuorenkilven lehtiä, sekä tummia purppurakeijunkukan lehtiä. Koristeomenapuun pienet hedelmät, pihlajan- ja ruusunmarjat, sekä vaahteran "nenät" sopivat nekin erinomaisesti syksyiseen pöytäasetelmaan.

1. Pyöreän pöytäasetelman muoto ylhäältä. 2. Pyöreän päytäasetelman muoto sivusta kuvattuna.

Marjojen, omenoiden ja lyhyempien kasvienkin kiinnittämisen apuna voidaan käyttää erilaisia langoituksia. Käytimme langoituksiin eri paksuisia rautalankoja. Langoituksen avulla materiaalille (esim. omenalle) saadaan varsi, tai lisää pituutta, jolloin se voidaan kiinnittää sieneen tukevasti. Lyhyempiin vihreiden ja kukkien varsiin käytettävä langoitus on nimeltään haarukkalangoitus. Tärkeää huomioitavaa langoituksessa on, ettei langat veisi turhaa tilaa sienen sisällä, revi sientä rikki ja tietenkin se, että lankojen tulisi näkyä valmiissa sidontatyössä mahdollisimman vähän, mielummin ei lainkaan.
Omasta mielestäni langoituksen harjoitteleminen oli haastavaa puuhaa. Monta kertaa haarukkalangoituksen kierteet tulivat liian alas kasvin varteen, jolloin kierreosakin työntyi sienen sisään tehden sieneen valtavan reijän. Liian suuressa reijässä ei oksa pysy, vaan putoaa pois. Yhtä haastavaa oli olla rusentamatta kasvin vartta kun lankaa kieritti ympärille. Tämä asia helpottui huomattavasti, kun selvisi mistä kohdin lankaa on pidettävä kiinni kierittäessä. Myöskin omenoiden langoituksessa oli huomioitavaa: ensimmäiseksi oli tietenkin selvitettävä missä asennossa haluan omenan tököttävän asetelmassani. Kantapään kautta opittuja asioita!

Haarukkalangoitus neilikassa.

Tämän lisäksi oli asetelmaa tehdessä huomioitava kaiken aikaa asetelman muoto. Työtä oli tarkasteltava koko ajan ylhäältä päin, jotta sen pyöreä muoto säilyi ja värit ja materiaalit jakautuivat tasaisesti. Asetelma ei saanut olla toispuoleinen. Työtä oli tarkasteltava myöskin sivusuunnista. Asetelman oli tarkoitus kaartua kauniista puolipallona pöydän pinnasta pintaan. Mahdolliset kolot täytettiin pitemmillä kukilla ja mahdollisia muodosta ulostöröttäjiä lyhennettiin. Asetelmaa oli katseltava kaukaa ja läheltä. Viimeistelyvaiheessa oli tärkeää peittää sieni, jotta sitä ei näkyisi, vaikka mistä suunnasta asetelmaa katselisi.

Avautumiseni asetelmista voitaisiin kiteyttää toteamukseen, että kukkasidonta on vaikeampaa kuin ikinä olisin uskonut opintojen alussa. Siinä on niin, niin paljon kaikkea huomioitavaa ja opittavaa.
Olen huomannut, että olen vaivihkaa pääsemässä kuolevien kasvien kammostani. Nyt haluan vain oppia lisää!


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hisakon hassut pennut

Kesällä ihmeteltiin Chirita 'Hisakon' omituista lisääntymistapaa.
Irrotin keväällä kasvista huononnäköisen lehden ja päätin juurruttaa sen multaan pistokkaana. Pian se juurtuikin ja alkoi pykäämään jälkikasvua juurelleen. Se teki monta pikkuista, jotka aina nostin erilleen omaan purkkiin kasvamaan. Vauvoja riitti monelle tuttavalle ja sukulaiselle. Poikasten massatuotanto ei kuitenkaan rajoittunut juurelta nouseviin pikkuisiin, vaan Hisako päätti kasvattaa niitä myöskin lehdelle!

Chirita sinensis 'Hisako' ja lehtipoikanen.

Ison lehtipoikasen vierelle on nousemassa lisää vauvoja!

Chiritat kuuluvat samaan heimoon kuin saintpauliatkin, gesneriakasveihin. Niiden olosuhdevaatimukset ja hoitokin on paljon samanlaista kuin paavalinkukilla. Omat chiritani viihtyvät hyvin itäikkunalla ja kesäisin suora auringonpaahde onkin niille jopa vaaraksi. Varsinkin Hisako-lajikkeella on suuret lehdet, jotka haihduttavat paljon. Oma Hisakoni kasvaa lasitetussa saviruukussa ja tarvitsee siinäkin kastelua melko usein. Liikaa ei vettä saa kuitenkaan antaa, vaan mullan on hyvä kuivahtaa kasteluiden välissä kevyesti. Oman kasvini kastelen aina kun sen yleisilme muuttuu terhakasta rennoksi. :)
Toinen chiritani, Chirita tamiana, on vielä kovin pieni. Sain sen pistokkaana ja se saapui minulle kirjelähetyksenä postin kautta. C. tamiana on kyllä aikuisenakin oikea miniatyyrikasvi. Sillä on pienet, pyöreät, nukanpeittämät lehdet. Pienet valko-violetit, torvimaiset kukat nousevat lehtien seasta esiin pitkien varsien päissä.
Chiritaa on helppo lisätä lehtipistokkaasta, kuten saintpauliaakin.
Chiritalle en ole koskaan löytänyt suomenkielistä nimeä, enkä ole varma onko sellaista edes. Kasveja on monia muitakin erinäköisiä lajeja ja lajikkeita C. sinensiksen ja tamianan lisäksi.

Hisako kukkivana keskellä talvipakkasia.

Hisakon kaunis lehtiruusuke.







Toisen vuoden opiskelija

Ja niin koitti elokuu ja paluu Ahlmanille opintojen pariin.

Syyslukukauden työjärjestys oli pieni shokki, sillä se sisälsi pääasiassa vain kahta oppiainetta: kukkasidontaa ja asiakaspalvelua. En ole koskaan ollut kovin innostunut sidonnasta, vaan nautin kasveista paljon enemmän, kun ne saavat vuodesta toiseen kasvaa rehottaa mullassa. Kukkasidonta on minusta enemmän käsityötä ja taidetta. Miksei kukkien sitojat valmistu artesaaneiksi? Toisaalta, artesaanihan minäkin olen entiseltä ammatiltani, joten käsillä näpertelyn pitäisi olla verissä.

Olen myös opiskellut merkonomin opintoja aikaisemmin. Suuntautumisalani oli asiakaspalvelu ja markkinointi, jonka vuoksi osa puutarhurin asiakaspalvelukurssista hyväksiluettiin. Osaan opetuksesta osallistun ja haluankin osallistua. Aspan yhteydessä nimittäin opiskelemme ja tentimme laajemmat kasvilistat kesäkukista, ruukkukasveista, huonekasveista ja luonnonkasveista. Luvassa on myöskin monta mielenkiintoista vierailua, joihin haluan mukaan, sekä kosolti erilaisia tapahtumia Ahlmanilla. Tulossa on ainakin perinteiset syysmarkkinat, jossa sidomme kimppuja näytösluontoisesti ja myymme tuotoksiamme pihakojussa. Koululle odotetaan tuhansia vieraita, sillä syysmarkkinoiden yhteydessä pidetään suuri lähiruokatapahtuma.

Aspan ja sidonnan lisäksi syksyyn kuuluu opinnäytetyön tekemistä. Vaikka me valmistutaankin vasta kesäkuun lopulla, pitää näyttötyöt olla valmiina jo ennen joululomaa. Työ ei saa pohjautua pelkkään teoriaan, vaan sen täytyy sisältää jotain tekemistäkin. Opinnäytetyö kertoo, miten opiskelija on kehittynyt ammatillisesti ja mitä saavuttanut. Parhaimmassa tapauksessa opinnäytetyö auttaa opiskelijaa työllistymään koulun jälkeen.

Marraskuun lopulla alkaa intensiivinen työssäoppiminen keskellä myymälöiden joulusesonkia. Harjoittelupaikkana voi olla kukkakaupan lisäksi myöskin puutarhamyymälä. Alunperin luulin, että jouluharjoittelun pitäisi olla kukkakaupassa, koska harjoittelu tulee kukkasidontakurssin jatkoksi. Puutarhapuolelle suuntautuvat saavat mennä harjoittelemaan puutarhamyymälään, mutta kukkakauppakaan ei ole huono vaihtoehto. Itse en tiedä vielä lainkaan minne menen, mutta aiemmin olen ollut vahvasti suuntautumassa puutarhamyymälään. Toisaalta kukkakaupankin arki kiinnostaa minua, vaikka sidonnasta en olekaan innostunut. Saa nähdä.

Tässä lyhykäisyydessä ja pääpiirteittään syksystä opintojen kannalta. Blogi toimii edelleen opintojeni portfoliona kaiken muun kasvihössötyksen lisäksi. :)

lauantai 20. elokuuta 2011

Vauvoja!

Pakko kertoa jollain sanalla omista kasveistani. Olen jo aiemmin blogissani kertonut kiinnostuksestani nimellisiin saintpaulioihin, sekä muihinkin nimellisiin, lähinnä gesneria-ryhmän lajikkeisiin. Nyt on vihdoin alkanut tapahtua! Keväällä vierailin Pirkkalassa erään rouvan luona ja tehtiin vaihtokauppaa. Reissulta sain mukaani neljää eri lajiketta kuparilehteä, sekä kuutta erilaista saintpauliaa. Saintpauliat olivat lehtipistokkaita, joten valmiiksi kasveiksi kasvaminen niillä kestää pitkän aikaa, joskus jopa vuoden. Kaksi pistokkaista ei selvinnyt ('Marie Claire' ja 'Blue Dragon'), mutta neljä jäljelle jäänyttä ovat kaikki saaneet jo jälkikasvua! Olen niiin happy!
Pirkkalan santuista tähän saakka ovat selvinneet 'Wrangler's Winter Harvest', 'Ward Brown', 'Ancient Lace' ja  'Red Lantern'.

Vauvoja rivissä ottamassa aamuaurinkoa.

Saintpaulia ionantha 'Ward Brown'in vauvat kurkistelemassa.

En tokikaan tyytynyt pelkkään Pirkkalaan. Ehei, nälkä kasvaa syödessä! Sen jälkeen yksi valmis santtuvauva saapui minulle Vantaalta, sekä pieni Chirita tamianan poikanen jostain päin Suomea, en edes muista mistä. Olen myöskin saamassa liudan santtuja Rovaniemeltä; peräti yhdeksän kappaletta. Ne ovat tulossa vasta kuun lopulla, tai syyskuun alussa. Voi tätä onnea! :)

'B-Man's Irish Red'illä on vaaleanpuna-vihreät lehdet.

'Taita' -lajikkeen kukinnot roikkuvat alhaalla.

Yksi tulokkaista on valtavan ihana 'Taita', jonka vaaleanpunaiset, kerrotut kukat roikkuvat alhaalla pitkien varsien päässä. Lajike myöskin lisääntyy tekemällä "rönsyjä", pieniä uusia lehtipesäkkeitä emokasvin juurelle. Tämän tyyppisiä saintpaulioita kuulee kutsuttavan englanniksi nimellä trailer. Suomeksi niitä saatetaan kutsua myöskin amppelisaintpaulioiksi tai rönsysaintpaulioiksi.