Sidonta yllättää

Kouluun palatessa olin jälleen ennakkoluuloja täynnä kukkasidontaa kohtaan. Viime vuonna tehtiin kimppuja spiraalitekniikalla ja tiesin, että tänä vuonna tehtäisiin asetelmia. Kuinka ihmeessä aiheesta keksisi opettamista koko syksyksi?! Kuinka ihmeessä kukaan jaksaisi tökkiä sieneen kukkaa koko syksyn? Miten siihen on varattu aikaa näin paljon! Ei se kimppujenkaan tekeminen kyllä niin simppeliä ollut, miltä ensikuulemalta vaikuttaa, mutta jostain olin jälleen ne epäluuloni löytänyt.
Vastaukset ihmetyksenaiheisiini selvisi heti ensimmäisille kukkasidonnan teoriatunneilla, ja kenties peräti ensimmäisen vartin aikana. Tietoa tuli tykittämällä. Tekniikoita, jippoja, sanahirviöitä. En ole koskaan vielä Ahlmannilla opiskellessani ollut niin pöllähtänyt kotiin lähtiessäni. Tältäkö tuntuu, kun on tipahtanut kärryiltä?

Asetelmahan eroaa kukkakimpusta siinä, että sen on kiinnitetty astiaan ja siinä astia, asettelupohja ja kasvit muodostavat yhden kokonaisuuden. Kukkakimppu on irrotettavissa maljakostaan, tai minne se ikinä nyt onkaan laitettukaan veteen. Asetelman asettelupohjana voidaan sienen lisäksi käyttää geeliä, verkkoa tai sammalta. Asetelmaa työstetään pääasiassa pöydällä, kun kukkakimppu taas sidotaan kädessä.

Kasvien tökkimistapoja sieneen on monenlaisia. Seuraavaksi kerron hieman eri tekniikoista.

• Radiaalinen eli yksi keskipiste. Tässä asettelutavassa kukkien varret kohtaavat yhdessä keskipisteessä. Spiraalikimppukin on tälläinen. Radiaalisessa asettelutavassa vaikutelmaa voidaan korostaa asettamalla suuremmat kukat lähemmäksi keskipistettä, eli lyhyemmällä varrella, ja pienemmät kukat kauemmaksi keskipisteestä. 
• Paralleelinen eli yhdensuuntainen. Asettelutavassa jokainen kukka lähtee samansuuntaisesti omasta pisteestä. Paralleelinen vaikutelma syntyy käyttämällä selkeitä, suoria ja haaroittumattomia kasveja. Paralleelinen tekniikka voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyliin: vertikaalinen paralleelisuus antaa aktiivisen vaikutelman, sillä kukat on aseteltu pystyasentoon sotilaalliseen järjestykseen. Horisontaalinen paralleelisuus puolestaan antaa rauhallisen ja lepäävän vaikutelman, sillä kukat asetellaan pötköttämään vaakatasoon.  Diagonaalinen paralleelisuus luo liikettä korostavan tunnelman, jossa kukat sojottavat sienessä vinossa. Tälläinen asetelma näyttää vahvasti toispuoleiselta, kaatuvalta, jonka vuoksi se ei käykään aivan jokaiseen paikkaan.
• Vapaa-asettelu tarkoittaa sitä, että kukat ja muu materiaali asetetaan tasaisesti sekaisin. Kasveilla hahmotellaan risteileviä liikkeitä ja kukkia ei voi asettaa samansuuntaisesti, eikä kohti yhtä keskipistettä.
• Radiaalinen viiva on radiaalisuutta ja paralleelisuutta sekaisin. Tätä asettelutapaa käytetään yleisimmin pitkänmallisissa pöytäasetelmissa ja ympärikukitetuissa seppeleissä.

1. Radiaalinen, eli yksi keskipiste. 2. Radiaalinen, jossa on keskipiste asetelman alapuolella. 3. Diagonaalinen paralleelisuus. 4. Vertikaalinen paralleelisuus. 5. Radiaalinen viiva.

Ensimmäisillä tunneilla aloitimme radiaalisella, pyöreällä pöytäasetelmalla. Asetelma tehtiin märkäsieneen. Perusteellisen kostutuksen jälkeen muotoilimme sienen veitsellä. Sieni on pakkauksesta otettaessa palikanmuotoinen ja jotta kasteluvesi myöhemmin ei valuisi sienen päältä pöydälle, oli sen jyrkät reunat pyöristettävä. Vesi valuu pyöreää reunaa pitkin astiaan, johon sieni on kiinnitetty.

Ensimmäinen pöytäasetelmani valmiina. Melko hyvä ensimmäiseksi, mutta mielestäni vihreää reunoilla on liikaa. Toisaalta, käytetty materiaali keskikukkaa lukuunottamatta on pelkästään erilaisia luonnonvihreitä. Hieman lisää purppurakeijunkukkaa ja pihlajanmarjoja pitemmissä varsissa niin hyvä olisi!

Ennen kaikkien kauniiden kukkien laittamista luotiin asetelmalle pohja, eli kiinnitettiin pohjavihreät. Alimmainen vihreä kerros tehdään aivan vaakatasoon pöydän pintaa vasten. Tämä vihreys luo asetelmalle pohjan ja sillä määritellään asetelman muoto. Pöydän pintaa ei saisi juurikaan näkyä vihreän kerroksen läpi. Pelkkiä vihreitäkin laittaessa on huomioitava koko ajan vihreän eri sävyt sekä lehtimuodot. Vaaleat ja tummat vihreän erilaiset sävyt yhdessä tekevät asetelmasta eläväisen.
Vasta pohjan jälkeen alkaa kukkien kiinnittäminen. Keskimmäisen kukan on oltava mahdollisimman suoravartinen, eikä sen olisi hyvä nuokottaa niskojaan. Käytimme asetelmassa kartanon alueelta kerättyjä kasveja. Näytemaalla kasvoi kauniita tsinnioita, jotka sopivat täydellisesti keskikukaksi. Perennapenkeistä löytyi vuorenkilven lehtiä, sekä tummia purppurakeijunkukan lehtiä. Koristeomenapuun pienet hedelmät, pihlajan- ja ruusunmarjat, sekä vaahteran "nenät" sopivat nekin erinomaisesti syksyiseen pöytäasetelmaan.

1. Pyöreän pöytäasetelman muoto ylhäältä. 2. Pyöreän päytäasetelman muoto sivusta kuvattuna.

Marjojen, omenoiden ja lyhyempien kasvienkin kiinnittämisen apuna voidaan käyttää erilaisia langoituksia. Käytimme langoituksiin eri paksuisia rautalankoja. Langoituksen avulla materiaalille (esim. omenalle) saadaan varsi, tai lisää pituutta, jolloin se voidaan kiinnittää sieneen tukevasti. Lyhyempiin vihreiden ja kukkien varsiin käytettävä langoitus on nimeltään haarukkalangoitus. Tärkeää huomioitavaa langoituksessa on, ettei langat veisi turhaa tilaa sienen sisällä, revi sientä rikki ja tietenkin se, että lankojen tulisi näkyä valmiissa sidontatyössä mahdollisimman vähän, mielummin ei lainkaan.
Omasta mielestäni langoituksen harjoitteleminen oli haastavaa puuhaa. Monta kertaa haarukkalangoituksen kierteet tulivat liian alas kasvin varteen, jolloin kierreosakin työntyi sienen sisään tehden sieneen valtavan reijän. Liian suuressa reijässä ei oksa pysy, vaan putoaa pois. Yhtä haastavaa oli olla rusentamatta kasvin vartta kun lankaa kieritti ympärille. Tämä asia helpottui huomattavasti, kun selvisi mistä kohdin lankaa on pidettävä kiinni kierittäessä. Myöskin omenoiden langoituksessa oli huomioitavaa: ensimmäiseksi oli tietenkin selvitettävä missä asennossa haluan omenan tököttävän asetelmassani. Kantapään kautta opittuja asioita!

Haarukkalangoitus neilikassa.

Tämän lisäksi oli asetelmaa tehdessä huomioitava kaiken aikaa asetelman muoto. Työtä oli tarkasteltava koko ajan ylhäältä päin, jotta sen pyöreä muoto säilyi ja värit ja materiaalit jakautuivat tasaisesti. Asetelma ei saanut olla toispuoleinen. Työtä oli tarkasteltava myöskin sivusuunnista. Asetelman oli tarkoitus kaartua kauniista puolipallona pöydän pinnasta pintaan. Mahdolliset kolot täytettiin pitemmillä kukilla ja mahdollisia muodosta ulostöröttäjiä lyhennettiin. Asetelmaa oli katseltava kaukaa ja läheltä. Viimeistelyvaiheessa oli tärkeää peittää sieni, jotta sitä ei näkyisi, vaikka mistä suunnasta asetelmaa katselisi.

Avautumiseni asetelmista voitaisiin kiteyttää toteamukseen, että kukkasidonta on vaikeampaa kuin ikinä olisin uskonut opintojen alussa. Siinä on niin, niin paljon kaikkea huomioitavaa ja opittavaa.
Olen huomannut, että olen vaivihkaa pääsemässä kuolevien kasvien kammostani. Nyt haluan vain oppia lisää!