Retkeilyä osa 2: Kesäkukkatehdas

Kävimme retkellämme myöskin Helsingin kaupungin kesäkukkapuutarhoilla. Puutarhat sijaitsevat lähellä Linnanmäkeä, samassa osoitteessa kuin Talvipuutarhakin. Onko se alue nyt sitten myöskin Alppiharjua vai mitähän, en mene enempää arvailemaan. Puutarhoilla kasvatetaan kaikki kesäkukat kaupungin ulkoistutuksiin, sekä yleisten virastotalojen aulaistutukset yms. Yksi kasvihuoneista oli varattu kaupungin huonekasvien ja muiden monivuotisten kasvien talvehtimiseen. Ikävä kyllä kamerastani loppui akku puolessa välissä puutarhakäyntiä, joten en saanut yhtään kuvia emokasvihuoneesta enkä kukkivista orvokkiviljelmistä. Lisäys ostoslistaan: uusi kamera.
Tämäkin on siis kuvapostaus, joten kuvia kehiin niin kuin olisi jo!

Etualalla kasvaa vielä yksi satsi lisää orvokkeja, suurin osa orvokeista oli jo kukkivana toisessa huoneessa. Keltaiset taaempana ovat vasta pimeästä valoon tuotuja sipulikasveja.

Siellä täällä pienet siniviuhkat yrittivät jo kukkia.

Pylväs täynnä siniviuhkaa. Mahtaa olla upea umpeen kasvaneena!

Riippapelargoneja muovisissa kerrostaloissa.

Jokaisella kerroksella on oma vesisäiliönsä. Säiliöt täytetään kuvassa näkyvien putkien kautta.

Etualalla latvottuja leijonankitoja, koko takaosa on täynnä pelargoneja.

Huomiota herättäviä värejä istutuksissa. Kasvin nimeä en muista, muistaako joku muu?

Viherkasveja talvisäilössä.

Spiraalin muotoon leikattuja puksipuita. Puksipuu on yleinen muotoon leikattava pensas etelämmässä Euroopassa, Suomen talvia se ei kestä.

Erilaisia puuvartisia kasveja talvehtimassa.

Rungolliset palleroverenpisarat olivat useita kymmeniä vuosia vanhoja.

Kliiviat olivat täydessä kukassa. Joukossa oli myös valkokukkaisia, mutta yhtään siemenpampulaa (puutarhurin ammattisanasto hallussa :) en löytänyt! Voi pahus!

Täällä oli enemmän tropiikkia kuin Kaisaniemen kasvitieteellisessä!

Eksoottinen sivupolku jossain etelänmailla? No, ei sen etelämmässä kuin Helsinki.

Talvisäilössä kukki monenlaisia orkideoja. Missähän näiden koti on kesäisin?

Haluaisin asua kasvihuoneessa.

Retkeilyä osa 1: Tulppaanien lumossa

Tämä on lähinnä kuvapostaus retkestä Kaisaniemen kasvitieteelliseen ja siellä maaliskuussa olleeseen Tulppaanien lumo -näyttelyyn. Kävimme retkeilemässä Kaisaniemessä 31.3. Kuvia on niin sipulikasveista kuin kasvitieteellisen pysyvästäkin näyttelystä.

Vanhin tulppaanilajike vuodelta 1595.

Tulppaanit ovat lähtöisin Turkista, jossa ne ovat rakkauden symboli.

Tälläisestä keltaisesta minäkin pidän. Vai olisiko tämä pikemminkin vanilja?

Suurella pöydällä oli jos jonkinlaista sipulikasvia. Pöytä oli päällystetty jäkälällä ja sammalella.

Osa tulppaaneista kasvoi puisissa laatikoissa.

Kauneimmat kaikista, minun mielestäni.

Soilikin lehtipistokkaita.

Tälläisiä ruukkuja ei taida saada Plantagenista? :)

Ekoja kukkapuskia

Hei hei! Löysin vihdoinkin kännykän datakaapelin ja sain siirrettyä erittäin huonolaatuiset valokuvat läppärille. Syksyllä kun aloitettiin opiskelu, meillä oli ohjelmistossa heti kukkasidontaa. Opettajat kehoittivat moneen kertaan pitämään kameraa mukana ja napsimaan aineistoa portfoliota varten, mutta eihän sitä silloin vielä suostunut tajuamaan, että ne peijakkaat olivat oikeassa. Hätäpäissään sitä sitten näpsi kuvia sillä millä pystyi, eli kännykällä.
Syksyllä en voinut käsittäkään, kuinka kukaan voisi haluta katkoa kukkia kasvupaikaltaan ja laittaa niitä kuolemaan hitaasti maljakkoon. Niin ajattelin syksyllä ja niin ajattelen kyllä suurimmaksi osaksi edelleenkin. Mutta! Mutta olen jo hitusen ymmärtäväisempi niitä kohtaan, jotka niin haluavat tehdä. Ehkä.

Ensimmäisiä kimppuja. Näkyisi ainakin olevan kosmoskukkaa ja kirjokuunliljaa koulun kukkapenkistä, morsiusharsoa ja onkohan tuo tummempi punainen gerberaa.

Syksyisempi kimppu, jossa komeamaksaruohoa ja nukkapähkämöä.

Viime syksynä harjoittelimme siis spiraalia ja teimme eri korkuisia kimppuja. Ensi syksynä on ohjelmassa enemmän kukkasidontaa, ilmeisesti kimppujen lisäksi jotain asetelmiakin. Voi apua.

Omenatarha keväällä

Muuan lumisena päivänä maaliskuun lopulla oli ohjelmistossa omenapuiden leikkaamista. Yöllä oli ollut pakkasta jonkin verran, joten hanget olivat aamutuimaan napakasti jäässä. Treffasimme koulun kasvihuoneella, haimme kellarista työvälineitä, kuten oksasaksia, sahoja, leikkureita sekä tikkaat ja suuntasimme kartanon omenatarhaan hommiin.
Omenatarha tuli kaikille jo tutuksi syksyllä, jolloin keräsimme loputtomiin omenasatoa ja siivosimme puiden alusia. Itse vielä kuuluin omenatiimiin, joka hoisi omenoiden maistatusta kauppahallin lähiruokapäivillä. Niin, olin omenajengissä myöskin Ahlmanin syysmarkkinoilla. Sain siis syksyllä tarpeekseni omenoista. Minulla ei ole paljoakaan vastaan itse puita, mutta minulla on kyllä paljonkin vastaan lumihangessa rämpimistä.
Auringon noustessa hanki alkoi pehmetä ja siellä sitä sitten oltiin. Joka toinen askel kantoi puoliksi ja sitten humps, oltiin puoliväliä reittä lumihangessa. Koko ajan. Kyllä kuulkaas tältä tädiltä meinasi palaa pinna totaalisesti! Toisilla oli selässä tikapuut ja toisilla kainalossa nippu teräaseita. Välillä löytyi kohtia, jossa hanki kantoi paremmin. Ei muuta kuin tikkaat pystyyn hangen pinnalle ja ylös keikkumaan.

Koulun ainoa kasvihuone omenatarhalta katsottuna.

Omenapuiden hoitoleikkaukset on mielenkiintoista puuhaa, paljon asioita on otettava huomioon, eikä se ole lainkaan niin yksinkertaista ja helppoa mitä ensalkuun kuvittelisi.

Omenapuiden hoitoleikkaukset tehtään kevättalvella kovimpien pakkasten mentyä. Yleensä maalis-huhtikuu on sopiva ajankohta, jolloin puut ovat vielä lepotilaisia. Tällöin haavapinnat joutuvat olemaan mahdollisimman vähän aikaa pakkasessa ja märkänä. Luumu ja kirsikka leikataan vasta loppukesällä, heinä-elokuussa.

Hoitoleikkauksella on oikeastaan muutamakin tarkoitus. Ensinäkin leikkaamisella hoidetaan puun terveyttä; sairaat ja kuolleet versot napsitaan pois, kuin myös vahingoittuneet ja repsottavat oksat. Epäsiisteistä haavoista pääsee puuhun helposti pesiytymään tauteja. Varsinkin nuoria puita leikataan, jotta niiden rakenne saataisiin pysymään oikeanlaisena. Joskus oksat kasvavat puun sisäänpäin, jolloin ne saattavat alkaa hangata viereisien oksien tai rungon kaarnaa. Nämä oksat on hyvä poistaa. Hoitoleikkaamisen tarkoituksena on myös pitää satoa tuottava oksisto nuorena ja tuottavana. Kun puu pysyy ilmavana ja siihen ei pesiydy sienitauteja, niin sadon laatu paranee.

Puutarhurit omenapuun kimpussa.

Me leikkasimme koulun ompputarhassa satoikäisiä puita. Aikuisten puiden kanssa on harkittava tarkoin, mikä oksa kannattaa poistaa. Suurempia oksia voi satoikäisestä puusta poistaa vuosittain vain yksi tai kaksi, joten on mietittävä tarkasti, minkä oksan poistaminen on kannattavinta. Ylöspäin kasvavien pienempien oksien poistaminen hillitsee puun kasvua ja alaspäin kasvavien oksien poistaminen kiihdyttää kasvua. Tätä tietoa voi käyttää hyödykseen, jos esimerkiksi pihalla kasvava puu kasvaa hitaasti.
Yleensä leikkauskohdista alkaa kasvamaan runsaastikin kanto-ja runkoversoja eli vesiversoja, jotka ovat ohuita ja tiheästikasvavia piiskamaisia oksia. Vesiversot ovat kiinnittyneet löyhästi puun kuoreen, joten niitä tulee poistaa. Jos ne pääsevät kasvamaan liian suuriksi, ne saattavat repeillä irti omineen ja vahingoittavat revetessään puun kuorta. Vesiversoja poistetaan kuitenkin kerrallaan vain 2/3, yleensä keskikesällä, jotta puu ei saa leikkaamisesta liikaa energiaa ja ala kasvattamaan kahta kauheammin lisää versoja.

Oksien leikkaamisesta on jäänyt aivan liian pitkiä tappeja.

Leikatessa puuhun ei saa jäädä oksista pitkiä tappeja. Oksia ei myöskään saa leikata liian läheltä runkoa. Rungon ja oksan liittymiskohdassa on oksan kaulus, josta haavakohdan umpeenkasvaminen alkaa. Oksan kaulus näkyy jokaisen oksan tyvellä paksumpana kohtana. Jos puuhun jää leikatusta oksasta tappi, ei oksan kauluksen solukko yllä kasvattamaan haavaa umpeen ja tällöin puu jää alttiiksi taudeille.

Pihasuunnittelusta

Kiirettä pukkaa! Viimeisiä kouluviikkoja viedään ennen harjoittelun alkua toisella paikkakunnalla. Blogia pitäisi ehtiä päivittämään rutkasti ennen sitä, sillä tämä blogi on toiminut kaiken muun huvin lisäksi myöskin opiskeluni portfoliona. Nyt on kuitenkin pari vapaapäivää ja pääsiäisviikko on kokonaan lomaa, joten eiköhän kirjoituksia ala syntymään urakalla!
Minun on ollut tarkoitus jo pitkään laatia jonkinlainen postaus valinnaisesta pihasuunnittelun kurssista, joka alkoi ennen joulua jo ja päättyi viime jaksossa. Tämä on nyt se. Kuvat kannattaa klikkailla suuremmaksi!

Pihasuunnittelukurssin virallinen nimi kuului seuraavasti: Viherrakentamisen kasvien käyttäminen pihasuunnittelussa, tuttavallisemmin sitä tuli kutsuttua ihan vain pihasuunnitteluksi. Ja sitähän se pääosin olikin.
Kurssi alkoi teorialla puutarhataiteen historiasta ja yleisesti pihasuunnittelusta. Tämän jälkeen saimme mukavimman tehtävän ikinä: meidän piti suunnitella ja piirtää oma unelmapiha. Mitä se sisältää, mitä siellä tehtäisiin, mitä sieltä pitäisi löytyä: minkälaisia paikkoja, värejä, tuntemuksia. Toteutus oli vapaa, joten minä piirsin ja väritin vapaamuotoisen luonnoskuvan salaperäisen vehreästä puutarhasta, joka oli täynnä piilopaikkoja, vihreyttä, kukkia ja nurmikkoa. Löytyipä kuvastani myös lampi koikarppeineen, pehmeä keinu, grillauspaikka ja pieni kasvihuonekin, jonka oven sivussa roikkui kesäkukka-amppeli. Puun oksalla roikkui suurikokoinen, bambusta tehty tuulikello. Puutarhan katveessa näkyi matala valkoinen porttikin, jonka tarkoitus oli kuvastaa puutarhani yksityisyyttä ja sitä, että puutarhaani ympäröi aita. Sinne ei tultaisi niin vain, eivätkä myöskään koirat karkaisi puutarhan ulkopuolelle.
Tämän työn tarkoituksena oli saada meidät huomaamaan, kuinka jokaisella ihmisellä on omat haaveensa ja oma juuri tietynlainen unelmapuutarhansa. Puutarha on paljon unelmia; paikka rentoutua ja haaveilla, mutta toisaalta se on myöskin paikka, jossa ollaan yhdessä ja harrastetaan kaikenlaista pallopeleistä hiekkakakkuihin. Tämä ilmeni hyvin selkeästi kaikkien töistä. Pihasuunnittelijan on osattava toteuttaa asiakkaansa unelma puutarhasta ja pihasta. Ei välttämättä kovin helppoa!

Palanen unelmapihaa.

Havainnekuva unelmapihan istutusalueen kasveista.

Jatkoimme vielä lisää oman unelmapihan parissa ja aloimme seuraavaksi harjoittelemaan yleissuunnitelman piirtämistä. Opettelimme hahmottamaan oikeita mittasuhteita ja käyttämään mittasuhdeviivainta, mikä oli minulle todella vaikeaa oppia! Unelmapihan avulla harjoittelimme myöskin pihan pinta-alojen laskemista: montako neliötä alueella on nurmea, kiveystä ja montako neliötä koko pihasta on istutusalueita. Piirsimme jostain pihan istutusalueesta myöskin yksityiskohtaisen istutussuunnitelman, detaljin.

Unelmapihan jälkeen siirryimme suunnittelemaan Ahlmanin alueella olevaa kivikkoryhmää. Mittasimme sen paikan päällä ja merkitsimme karttaan kasvit. Lähes kaikki kasvit olivat tunnistamattomia jo siinä vaiheessa syksyä, mutta hallitsevat vuorimännyt, pesäkuusi ja tuivio tulivat selvästi esiin. Jokainen suunnitteli kivikkoryhmän uusiksi ja valitsi sinne sopivan kasvillisuuden.

Kivikkoryhmän kasvillisuus kuvattuna kukinnan värin mukaan.

Poikkileikkauksesta sai vihiä kivikkoryhmän korkeuseroista.

Kivikkoryhmän lisäksi suunnittelimme koulun alueella muitakin kohteita. Seuraavaksi suunniteltiin päärakennuksen, Ahlmanin kartanon, korotetut istutusalueet. Ne sijaitsivat rakennuksen pohjoispuolella, joten aurinkoa ne näkivät vain vilaukselta aamuisin. Valmiiksi niissä kasvoi ainakin suuria, joka suuntaan kurkottelevia japaninmarjakuusia sekä matalaa, punakukkaista alppiruusua. Tehtävän myötä tuli tutkittua jälleen kerran paljon kirjallisuutta ja opiskeltua varjoisen paikan kasveja.
Viimeisenä kohteena koulun alueella oli Toimelan pihan rakennesuunnitelma. Pääpainona suunnitelmassa oli kulkureittien ja erilaisten pintojen suunnittelu. Pinnoissa tuli ottaa huomioon alueella liikkuvat ihmiset, sekä pintojen ja materiaalien helppohoitoisuus ja toimivuus. Tarkkoja kasvillisuussuunnitelmia Toimelan pihaan ei tehty, vaan ainoastaan suurpiirteisesti määriteltiin missä olisi matalaa pensasta, missä korkeampaa ja missä olisi perennoja.

Havainnekuva kartanon edustan istutuksesta.

Palanen Toimelan pihan suunnitelmaa.

Suunnitelmien lisäksi kurssiin mahtui myöskin ryhmässä tehtäviä töitä. Ryhmätyöt eivät ole vahvuuteni, siinä mennään vahvasti epämukavuusalueelle. Jotenkin vastuun jakaminen ja uskominen muiden käsiin on haasteellista, en saakaan pidellä ohjia yksin kaiken aikaa! Opettavaista ja tuikitarpeellista.
Käsittelimme tunnilla erilaisia puutarhatyylejä ja valitsimme kukin itselle kaikista mieluisimman tyylin. Saman tyylin valitsijoista muodostui ryhmä, joiden kanssa etsimme tietoa tyylisuuntauksestamme, leikkelimme kuvia vanhoista puutarhalehdistä ja teimme seinälle suuret tietopläjäykset. Unelmapuutarhanihan oli salaperäinen ja vehreä, joten valintani puutarhan tyylisuunnaksi oli tietenkin englantilaistyyppinen puutarha.
Englantilaiselle puutarhalle tyypillistä on runsaat istutukset, ahtaan oloiset pikkupolut kiemurtelemassa kulkuväylille rönsyävien kasvien lomassa, kukkivat portit ja pergolat, sekä salaperäisyys: kiemurtava polku vie jonkin patsaan, vesiaiheen tai näkymättömissä olevan istuskelualueen luokse. Sellainen juuri on unelmapuutarhani.
Muita puutarhatyylejä oli luonnonmukainen puutarha, japanilaistyylinen puutarha, perinnepuutarha, metsäpuutarha ja moderni puutarha.
Ryhmätyönä suunnittelimme niin ikään oikealle asiakkaalle yleissuunnitelman rivitaloalueen yhteisestä piha-alueesta. Tämän alueen mittauksista olenkin postannut jo aiemmin valokuvia. Mittaaminen oli haasteellista paukkupakkasissa ja lumihangessa, eikä ollut yhtään vähemmän haasteellista saada yleissuunnitelmasta hallitun ja siistin näköistä, kun tekijöinä oli kourallinen ihmisiä!

Ryhmätyö seinällä.

Työssäoppiminen ja näyttötyö

Kurssiin kuului työssäoppiminen, jonka vuoksi jokainen hankki itselleen pihasuunnitelmaa vailla olevan asiakkaan. Tein suunnitelmani iskäni rivitaloasunnon takapihasta. Arvosteltavana oli suunnitelman teknisen puolen lisäksi asiakastyö: kuinka asiakkaan toiveet huomioitiin ja kuinka hyvin osasimme neuvoa asiakasta ongelmatilanteissa, kasvien hoidossa ja ideoiden toteuttamisessa.
Sain melko vapaat kädet suunnitelmassa, asiakkaillani ei ollut oikeastaan kuin yksi tärkeä toive: pihalle tulisi rakentaa kiinteä grilli. Tiilitkin oli jo valmiina, joten ei muuta kuin hommiin! Rivitaloasunnon takapihat ovat melko pieniä, kuten kaikki tietävät, joten oli aika selvää missä grilli tulisi sijaitsemaan. Ei ollut vaihtoehtoja, sen oli oltava lähes keskellä aluetta. Grillin paikka, sekä jo olemassa oleva kirsikka ja mustaherukka rytmittivät suunnitelmaa ja asettivat rajoja.

Takapihan sisäänkäynti ja jo olemassa oleva katos pation yllä. Korotin pation maasta ylös ja tein siitä suuremman, se tulee suunnitelmassani reippaasti katoksesta ulos.

Etualalla näkyy nuori kirsikkapuu. Tonttien välissä on orapihlaja-aita. Pyykkitelineen jätin suunnitelmassa samalle paikalle missä se jo olikin.

Pihan taustalla on harvennettu metsä, jonka lomasta näkyy omakotitalojen kattoja.

Pihasuunnitelma Photoshopilla räpellettynä. Tämä luonnos lähti sähköpostilla asiakkaalle hyväksymistä varten. Sain positiivista palautetta ja luvan alkaa piirtämään varsinaista suunnitelmaa.

Näyttötyö luonnosvaiheessa. Kuvassa näkyy useampi tärkeä viivain, sekä possulasi jonka avulla piirsin pation!

Väritetyn suunnitelman tussaus on alkanut.

Valmis työ. Alla näkyy suikale työselostusta, jossa sama suunnitelma kerrotaan tekstimuodossa.

Sain kurssista kiitettävän arvosanan. Tykkäsin koko kurssista kuin hullu puurosta! En ollut osannut arvatakaan, että puutarha-alaan voisi liittyä näin totista piirtämistä, tai suorastaan taidetta. Tämä on puutarhurin ammatti yhdistettynä entiseen ammattiini, artesaaniin. Olen jopa pohtinut pihasuunnitelmien tekemistä jatkossakin, voisiko tätä ehkä tehdä työkseen?