"Jos sinulla on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

maanantai 26. syyskuuta 2011

Markkinahumua

Viime lauantaina meillä oli koulupäivä, sillä Ahlmanilla järjestettiin jälleen perinteiset syysmarkkinat. Tällä kertaa tapahtuma oli vielä entistä paljon suurempi, sillä samalla kertaa koululle kokoontui valtava määrä lähiseutujen yrittäjiä Läheltä hyvää -tapahtuman merkeissä. Joukossa oli kaikenlaisia lähiruoan tuottajia, käsityöläisiä ja järjestöjä.
Viime vuonna meidän pienten puutarhureiden syysmarkkinapäivä koostui omenoiden ja omenamehun myymisestä, sekä kasvihuoneen siivoamisesta. Tällä kertaa homma oli paljon mielekkäämpää, ainakin minusta. Me nimittäin teimme koko edellisen päivän valtavasti kukkakimppuja ja lauantaina myimme niitä omassa kojussa!
Keräsimme paljon materiaalia koulun tiluksilta kimppuja varten. Omista penkeistä löytyi tsinniat, auringonkukat, päivänhatut, jättipoimulehdet, kuunliljat, hirssit sekä vuorenkilvet. Loput matskuista toi Huiskulan auto. Saimme kotimaisia ruusuja, astereita ja gerberoita.


Materiaalien hinnat oli laskettava tarkasti, sillä tarkoituksena oli tehdä kaikista kimpuista tasan kymmenen euron hintaisia. Ja niitähän me sitten teimme. Monta ja monta per lärvi.
Tapahtuma oli todella mukaansatempaava ja minusta meidän porukasta löytyi yllättävän paljon ryhmähenkeä ja markkinafiilistä. Kaikki tiesivät hommansa heti aamusta ja oltiin oikea kimpputehdas, kaikki puhalsi yhteen hiileen katoksen pystyttämisestä, kimppujen tekemisestä ja roudaamisesta aina siivoamiseen saakka. Kukaan ei vinkunut eikä valittanut, en ainakaan kuullut. Johtuiko tämä leffalippuarvonnasta vai ollaanko me oikeasti sellaisia? Vaikea sanoa! :)

Perjantai ja lauantai olivat hauskuuden lisäksi täynnä oivalluksia. Suurin oivallus kohdallani piili siinä, ettei aina tarvitse olla niin kriittinen. Kimppujen tekemisessä oli oikeasti niin kiire, ettei siinä ehtinyt olla kriittinen. Ei ollut aikaa hioa kimppua loputtomasti, eikä tarvinnutkaan. Ne oli kympin kimppuja ja ei ollut aikaa täydellisyyteen. Asiakkaat olivat haltioissaan kaikista kimpuista. Huom, kimpuista siis, joita ei oltu hidottu tuntikausia kohti täydellisyyttä. Asiakkaat näkevät kimput eri tavalla kuin me itse, he ihastuvat väreihin tai johonkin tiettyyn kukkaan. Kukaan asiakkaista ei edes huomaisi, jos olisin hionut sitä yhtä kimppua tunnin ajan. Voisikohan joskus vain uskoa itseensä ja antaa itsensä ajatella, että nyt tein hyvin? Kenties sitä voisi kokeilla. Ehkä täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

Joka tapauksessa, tykkään siis markkinoista. Harmi, että valmistun jo kesällä, enkä ole enää mukana seuraavilla syysmarkkinoilla. :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kuvia kimpuista

Tämä on lähinnä kuvapostaus tekemistäni kimpuista. Kimppujen tekeminen muuttui minulle todella helpoksi ja nopeaksi, kun opin tekemään ensimmäisenä vihreän "pesän", johon kukat tökitään. Visuaalinen silmä pelaa hyvin, kun kukkasilla voi vain alkaa maalata vihreää taustaa vasten. :)


Hassusti päivänhatut ja ruusut menneet pareiksi. Soo soo!

Siirtäisin toisen päivänhatun ylemmäksi kryssien ja ruusujen väliin.

Ei paskempi.

Auringonkukkien käyttö on haasteellista puuhaa. Suoraniskaista kukkaa ei ole olemassakaan ja terälehdet ovat hentoisia, ne jäävät helposti ruttuun muiden materiaalien alle.

Olen saanut kehuja sanikoiden ja kuunliljojen käyttämisestä välivihreinä. Osaan kuulema ihmeellisesti laittaa ne siten, etteivät ne näytä tönköiltä ja varjosta kukkia.

Taviksia (saunakukkia) hienoston seassa. Tykkään.

Tämä kimppu on tehty valmiiseen kuitupohjaan. Valmiiseen pohjaan tehdessä ei tarvitse käyttää niin paljoa vihreitä.

Valmiiseen pohjaan tehty kimppu sivusuunnasta.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Surullista sidontaa

Tai siis surusidontaa. Se tarkoittaa hautajaiskukkia. Äkkikuulemalta melko karmivaa puuhaa, mutta surulaitteen tekijä tekee vain totuttua kukkasidontaa mallia, suunnitelmaa, värioppia ja luovaa hulluutta apuna käyttäen.
Pystyisiköhän surusidontaa tekemään työkseen, ilman että joutuisi liian syvälle ajatuksiinsa kuolevaisuudesta? Voi olla että minunkaltaiselleni eläytyjälle (joka siis itkeä pillittää kaikkien tosi-tv -ohjelmien äärellä) se olisi liikaa. Mutta kenties siihenkin leipääntyy ajan kanssa. Joskus se on hyvä asia.

Harjoittelimme koulussa pisaramallisen laitteen tekemistä. Se on Suomessa yleisin malli surulaitteelle. Surulaitteen tekeminen on joskus hyvinkin hienotunteista asiakaspalvelua. Laitteen mallia ja materiaaleja valitessa on huomioitava asiakkaan toiveiden lisäksi vainajan sukupuoli, ikä, harrastukset ja lempiasiat. Surulaitteeseen ei voi laittaa ruusuja jos vainaja inhosi syvästi koko kukkaa.
Lisäksi monet värit on vahvasti sidottu erilaisiin mielikuviin. Oranssit ja keltaiset värit sopivat hyvin syksyyn ja sopivat siten syksyisiin hautajaisiin. Tietenkin vain jos se käy asiakkaalle ja vainaja ei syvästi inhonnut kyseisiä värejä. Sini-valkoiset värit mielletään isänmaalliksi ja sopivat hyvin vaikkapa sotaveteraanille. Vaaleanpunaiset sävyt käyvät pikkutytön hautajaisiin.
Pointti siis on, että surusidonta on asiakaspalvelua, joka vaatii erityistä hienotunteisuutta ja tilannetajua.

Pisaramallinen surulaite aluillaan. Pohjavihreät on asetettu paikoilleen. Muodon hahmottamisen apuna voi paperille piirtää kaavan.
Latvalinjan ja sivulinjan kukat on asetettu paikoilleen. Pisimmät kukat latvalinjassa langoitetaan ja ankkuroidaan kahvaan kiinni.

Ensimmäinen surulaitteeni valmiina! Tuomio: keskustan korkein kukka töröttää esiin hieman liian korkeana. Latvalinjan neilikoiden varret paistavat paljaina - jotain olisi tarvinnut peitoksi. Pisaran muoto oli hieman toispuoleinen, mutta melko hyvä kuitenkin. Ensimmäiseksi työksi.
Samoista kukista tehty toinen surulaitteeni. Latvalinjan kukat ovat tässä paremmin, mutta oikealla puolella näkyy selvä kolo, johon pitäisi lisätä muutama neilikka lisää.
Muoto melko täydellinen, ainakin omasta mielestäni. Vain pieniä koloja kukkapuolella.
Muoto alkaa olla hallussa. Jälleen lisäisin vielä muutaman pitemmän kukan oikeaan laitaan. Tehtiin nämä laitteet jämäkukista, jotka alkoivat olla jo melko lyhytvartisia. Pitkiä neilikoita ei ollut enempää, puhumattakaan ruusuista.
Hautajaiset alkakoon! Ei vaan, opiskelijoiden surulaitteet pihalla odottamassa läpikäyntiä.

 

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sidonta yllättää

Kouluun palatessa olin jälleen ennakkoluuloja täynnä kukkasidontaa kohtaan. Viime vuonna tehtiin kimppuja spiraalitekniikalla ja tiesin, että tänä vuonna tehtäisiin asetelmia. Kuinka ihmeessä aiheesta keksisi opettamista koko syksyksi?! Kuinka ihmeessä kukaan jaksaisi tökkiä sieneen kukkaa koko syksyn? Miten siihen on varattu aikaa näin paljon! Ei se kimppujenkaan tekeminen kyllä niin simppeliä ollut, miltä ensikuulemalta vaikuttaa, mutta jostain olin jälleen ne epäluuloni löytänyt.
Vastaukset ihmetyksenaiheisiini selvisi heti ensimmäisille kukkasidonnan teoriatunneilla, ja kenties peräti ensimmäisen vartin aikana. Tietoa tuli tykittämällä. Tekniikoita, jippoja, sanahirviöitä. En ole koskaan vielä Ahlmannilla opiskellessani ollut niin pöllähtänyt kotiin lähtiessäni. Tältäkö tuntuu, kun on tipahtanut kärryiltä?

Asetelmahan eroaa kukkakimpusta siinä, että sen on kiinnitetty astiaan ja siinä astia, asettelupohja ja kasvit muodostavat yhden kokonaisuuden. Kukkakimppu on irrotettavissa maljakostaan, tai minne se ikinä nyt onkaan laitettukaan veteen. Asetelman asettelupohjana voidaan sienen lisäksi käyttää geeliä, verkkoa tai sammalta. Asetelmaa työstetään pääasiassa pöydällä, kun kukkakimppu taas sidotaan kädessä.

Kasvien tökkimistapoja sieneen on monenlaisia. Seuraavaksi kerron hieman eri tekniikoista.

  • Radiaalinen eli yksi keskipiste. Tässä asettelutavassa kukkien varret kohtaavat yhdessä keskipisteessä. Spiraalikimppukin on tälläinen. Radiaalisessa asettelutavassa vaikutelmaa voidaan korostaa asettamalla suuremmat kukat lähemmäksi keskipistettä, eli lyhyemmällä varrella, ja pienemmät kukat kauemmaksi keskipisteestä. 
  • Paralleelinen eli yhdensuuntainen. Asettelutavassa jokainen kukka lähtee samansuuntaisesti omasta pisteestä. Paralleelinen vaikutelma syntyy käyttämällä selkeitä, suoria ja haaroittumattomia kasveja. Paralleelinen tekniikka voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyliin: vertikaalinen paralleelisuus antaa aktiivisen vaikutelman, sillä kukat on aseteltu pystyasentoon sotilaalliseen järjestykseen. Horisontaalinen paralleelisuus puolestaan antaa rauhallisen ja lepäävän vaikutelman, sillä kukat asetellaan pötköttämään vaakatasoon.  Diagonaalinen paralleelisuus luo liikettä korostavan tunnelman, jossa kukat sojottavat sienessä vinossa. Tälläinen asetelma näyttää vahvasti toispuoleiselta, kaatuvalta, jonka vuoksi se ei käykään aivan jokaiseen paikkaan.
  • Vapaa-asettelu tarkoittaa sitä, että kukat ja muu materiaali asetetaan tasaisesti sekaisin. Kasveilla hahmotellaan risteileviä liikkeitä ja kukkia ei voi asettaa samansuuntaisesti, eikä kohti yhtä keskipistettä.
  • Radiaalinen viiva on radiaalisuutta ja paralleelisuutta sekaisin. Tätä asettelutapaa käytetään yleisimmin pitkänmallisissa pöytäasetelmissa ja ympärikukitetuissa seppeleissä.
1. Radiaalinen, eli yksi keskipiste. 2. Radiaalinen, jossa on keskipiste asetelman alapuolella. 3. Diagonaalinen paralleelisuus. 4. Vertikaalinen paralleelisuus. 5. Radiaalinen viiva.

Ensimmäisillä tunneilla aloitimme radiaalisella, pyöreällä pöytäasetelmalla. Asetelma tehtiin märkäsieneen. Perusteellisen kostutuksen jälkeen muotoilimme sienen veitsellä. Sieni on pakkauksesta otettaessa palikanmuotoinen ja jotta kasteluvesi myöhemmin ei valuisi sienen päältä pöydälle, oli sen jyrkät reunat pyöristettävä. Vesi valuu pyöreää reunaa pitkin astiaan, johon sieni on kiinnitetty.

Ensimmäinen pöytäasetelmani valmiina. Melko hyvä ensimmäiseksi, mutta mielestäni vihreää reunoilla on liikaa. Toisaalta, käytetty materiaali keskikukkaa lukuunottamatta on pelkästään erilaisia luonnonvihreitä. Hieman lisää purppurakeijunkukkaa ja pihlajanmarjoja pitemmissä varsissa niin hyvä olisi!

Ennen kaikkien kauniiden kukkien laittamista luotiin asetelmalle pohja, eli kiinnitettiin pohjavihreät. Alimmainen vihreä kerros tehdään aivan vaakatasoon pöydän pintaa vasten. Tämä vihreys luo asetelmalle pohjan ja sillä määritellään asetelman muoto. Pöydän pintaa ei saisi juurikaan näkyä vihreän kerroksen läpi. Pelkkiä vihreitäkin laittaessa on huomioitava koko ajan vihreän eri sävyt sekä lehtimuodot. Vaaleat ja tummat vihreän erilaiset sävyt yhdessä tekevät asetelmasta eläväisen.
Vasta pohjan jälkeen alkaa kukkien kiinnittäminen. Keskimmäisen kukan on oltava mahdollisimman suoravartinen, eikä sen olisi hyvä nuokottaa niskojaan. Käytimme asetelmassa kartanon alueelta kerättyjä kasveja. Näytemaalla kasvoi kauniita tsinnioita, jotka sopivat täydellisesti keskikukaksi. Perennapenkeistä löytyi vuorenkilven lehtiä, sekä tummia purppurakeijunkukan lehtiä. Koristeomenapuun pienet hedelmät, pihlajan- ja ruusunmarjat, sekä vaahteran "nenät" sopivat nekin erinomaisesti syksyiseen pöytäasetelmaan.

1. Pyöreän pöytäasetelman muoto ylhäältä. 2. Pyöreän päytäasetelman muoto sivusta kuvattuna.

Marjojen, omenoiden ja lyhyempien kasvienkin kiinnittämisen apuna voidaan käyttää erilaisia langoituksia. Käytimme langoituksiin eri paksuisia rautalankoja. Langoituksen avulla materiaalille (esim. omenalle) saadaan varsi, tai lisää pituutta, jolloin se voidaan kiinnittää sieneen tukevasti. Lyhyempiin vihreiden ja kukkien varsiin käytettävä langoitus on nimeltään haarukkalangoitus. Tärkeää huomioitavaa langoituksessa on, ettei langat veisi turhaa tilaa sienen sisällä, revi sientä rikki ja tietenkin se, että lankojen tulisi näkyä valmiissa sidontatyössä mahdollisimman vähän, mielummin ei lainkaan.
Omasta mielestäni langoituksen harjoitteleminen oli haastavaa puuhaa. Monta kertaa haarukkalangoituksen kierteet tulivat liian alas kasvin varteen, jolloin kierreosakin työntyi sienen sisään tehden sieneen valtavan reijän. Liian suuressa reijässä ei oksa pysy, vaan putoaa pois. Yhtä haastavaa oli olla rusentamatta kasvin vartta kun lankaa kieritti ympärille. Tämä asia helpottui huomattavasti, kun selvisi mistä kohdin lankaa on pidettävä kiinni kierittäessä. Myöskin omenoiden langoituksessa oli huomioitavaa: ensimmäiseksi oli tietenkin selvitettävä missä asennossa haluan omenan tököttävän asetelmassani. Kantapään kautta opittuja asioita!

Haarukkalangoitus neilikassa.

Tämän lisäksi oli asetelmaa tehdessä huomioitava kaiken aikaa asetelman muoto. Työtä oli tarkasteltava koko ajan ylhäältä päin, jotta sen pyöreä muoto säilyi ja värit ja materiaalit jakautuivat tasaisesti. Asetelma ei saanut olla toispuoleinen. Työtä oli tarkasteltava myöskin sivusuunnista. Asetelman oli tarkoitus kaartua kauniista puolipallona pöydän pinnasta pintaan. Mahdolliset kolot täytettiin pitemmillä kukilla ja mahdollisia muodosta ulostöröttäjiä lyhennettiin. Asetelmaa oli katseltava kaukaa ja läheltä. Viimeistelyvaiheessa oli tärkeää peittää sieni, jotta sitä ei näkyisi, vaikka mistä suunnasta asetelmaa katselisi.

Avautumiseni asetelmista voitaisiin kiteyttää toteamukseen, että kukkasidonta on vaikeampaa kuin ikinä olisin uskonut opintojen alussa. Siinä on niin, niin paljon kaikkea huomioitavaa ja opittavaa.
Olen huomannut, että olen vaivihkaa pääsemässä kuolevien kasvien kammostani. Nyt haluan vain oppia lisää!