"Jos sinulla on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Hoitamaan tekokukkia? Nothx! :x

Meillä oli luokkakuvaus. Satoi vettä, joten se otettiin sisällä Ahlmanin kartanon edustan sijaan. Mälsää, vaaleansininen kartano olisi sointunut hienosti tummansinisiin työasuihin.
Enemmistö päätti myöskin, että otamme kuvaan rekvisiittaa. Siispä meillä oli työkengät, työvaatteet, haravat, leikkurit ynnämuut kuvassa mukana. Täydellistä. :)

Kävimme tutustumiskäynnillä vihersisustusta tekevässä yrityksessä, Helsingin puutarha-altaalla. Ensimmäiseksi valinnaiseksi voi myöskin ottaa vihersisustamisen, joka on kokonaan työssäoppimisena jossakin alan yrityksessä. Paikka oli mielenkiintoinen. En ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi, että semmoistakin työtä tekee joku. He siis tekevät erilaisia vihersisustusratkaisuja yrityksille ja yhteisöille, kuten suuria istutuksia kauppakeskuksiin. He myöskin hoitavat asiakkaiden kasveja sopimuksen mukaan. Mielenkiintoista. Ja nyt tulee se mutta. Mutta kun ilmeisesti yhä suureneva osa yrityksien kasveista on silkkikasveja. Tekokukkia. Niitä mitä saa myöskin tiimarista. Joo, kuulema kalliita ja aidompia ja hienompi, mutta kuitenkin. Tekokukkia. Opiskelisinko kolme vuotta puutarhuriksi, jotta voisin hoitaa jonkun yrityksen tekokukkaa? No en.

Tutustumiskäynnin kanssa samana päivänä oli tunnistustentti. Vuorossa leikkovihreät ja leikkokukat.
Tässä lista vihreistä:

Hienohelma Asparagus densiflorus 'Sprengeri'
Unelma Asparagus setaceus
Puksipuu Buxus
Peikonpähkinäpensas Corylus avellana 'Contorta'
Isosalali Gaultheria shallon
Nahkasanikka Rumohra adiantiformis
Ruskukset Ruscus
Karhunheinä Xerophyllum tenax

Ja leikkokukat:

Kulta-akasia Acacia baileyana
Jaloalströmeria (inkalilja, prinsessalilja) Alstroemeria Ligtu -ryhmä
Kruunuvuokko Anemone coronaria
Andrenflamingokukka Anthurium Andreanum -ryhmä
Krysanteemi Chrysanthemum x grandiflorum
Kymbidit Cymbidium
Leikkoneilikka Dianthus Caryophyllus -ryhmä
Preesiaeustoma Eustoma grandiflorum
Freesia Freesia x hybrida
Gerbera Gerbera x cantabrigiensis
Gladiolus Gladiolus -risteymät
Morsiusharso Gypsophila paniculata
Kuismat Hypericum
Hollanninkurjenmiekka Iris x hollandica
Noropunatähkä Liatris spicata
Valkolilja Lilium longiflorum
Tarhasarjalilja Lilium Hollandicum -ryhmä
Sini-ikiviuhko Limonium sinuatum
Keltanarsissi Narcissus pseudonarcissus
Ruusu Rosa
Jalosyreeni Syringa Vulgaris -ryhmä
Sininuppi Trachelium caeruleum
Tulppaani Tulipa
Valkohuonevehka Zantedeschia aethiopica

Sain täydet pisteet. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti