Oltiin perjantaina ryhmänohjaajan ja viher- ja pihatöiden opettajan, Kristan, kanssa Hatanpään arboretumissa tutustumassa. Oli tosi mielenkiintoista ja ihana paikka, mutta kun sää ei oikein suosinut. Meidän porukan kohdalle sattui kaikista kamalin syysmyrskypäivä. Vettä satoi, tuuli hirveästi ja oli oikeasti ihan järkyttävän kylmä! Ei oikein jäänyt mitään mieleen, kun järvestä lensi vettä naamalle ja puista käpyjä ja oksia päähän. Puolet porukasta kalisutteli hampaitaan ja halusi vain lähteä pois. Kahvilakaan ei ollut enää auki.
Täytyy mennä joskus uudestaan. Ehkä kesällä.
Alkoi myöskin kukkasidonta konepajan luokassa. Mulla on pieniä ennakkoluulo-ongelmia kyseistä alaa kohtaan. Minusta kun kasvin kuuluu kasvaa rehevänä mullassa, eikä poikki leikattuna vesitilkassa. Maljakossa oleva kasvi on minusta siinä lähinnä vain kuolemassa hitaasti, puhumattakaan jostain sieneen tökitystä kasvista, joka on jo vallan törkeää rääkkäystä!
Olen kuitenkin (suhteellisen) avoimin mielin oppimassa. Yritän nähdä kukkasidonnan enemmänkin taiteenlajina ja unohtaa tavoitteeni mahdollisimman kukoistavasta ja hyvinvoivasta kasvista.
Opeteltiin siis leikkokukkien käsittelyä ja spiraalin tekemistä. Ei muuten mitään niin helppoa, mitä äkkiä luulisi. Ja kun sen peruskimpun osaa, niin ei siinäkään vielä kaikki. Koko ajan tulee uutta tietoa. Tekeminen viedään aina vain pitemmälle ja kimppua voi tavallaan hioa aina vaan paremmaksi. Mielenkiintoista.
Tulisiko minusta sittenkin floristi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti