"Jos sinulla on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

maanantai 28. tammikuuta 2013

Santut viime kesänä

Viimeinkin sain aikaiseksi jäsennellä loppuvuoden 2012 valokuvia. Niitä on paljon. Joillekin ihmisille olen lupaillut kuvia saintpaulioistani jo monen monta kertaa, joten tartuin näihin kuviin ensimmäisenä. On muuten mielenkiintoista yrittää tunnistaa valokuvista kasveja, joiden nimilappu ei ole näkyvillä. Olen keräillyt näitä nimellisiä santtuja vasta muutaman vuoden ajan, joten kaikki vähemmän lempparit eivät ole pysyneet muistissa.
Talven aikana on kompostiin lentänyt kolme santtua. Kaikki ehdottomia lempilajikkeitani. Riippuvakukkainen Taita on yksi näistä. Taitasta onnistuin nipistämään pari pistokasta, mutta talvi oli tehnyt lehdistä kitukasvuisia. Saa nähdä onnistuvatko ne juurtumaan. Ne ovat tällä hetkellä mullassa saaden lämpöä altapäin akvaariolampusta.

Kaikki santtuni ovat salaojitettuja ja huokoisissa saviruukuissa. En tiedä mikä nuo tappoi. Pimeys ja liikakastelu ehkä. Ehdotettu on myös paleltumista, mikä voi olla sekin mahdollista. Pari kertaa olen pitänyt makuuhuoneen tuuletusikkunaa auki lyhyen aikaa. Mutta! Kevät on koittamassa ja kohta alkaa pistokkaiden vaihtelu! :)
Nyt niihin kuviin.

Kaikki santut itäisellä makuuhuoneen ikkunallani kesällä 2012.

Saintpaulia 'Ancient Lace'

Saintpaulia 'Apache Victory' on kirjavalehtinen.
Saintpaulia 'Blue Diamond'
Saintpaulia 'B-Man's Irish Red'in kukat pysyvät hassuina sykeröinä ja roikkuvat aavistuksen. 
Tässä kuvassa on yllä olevan B-Man's Irish Redin pinkkireunainen lehdistö.
Saintpaulia 'EK-Lambada'
EK-Lambadan kukinto lähempää.
Saintpaulia 'King's Ransom'. Tosin havaitsin juuri, että King's Ransomin terälehtien kuuluisi olla  kirjavat: violettia pisamaa täynnä. Hmm, onko pistokas tehnyt tepposet...
King's Ransomin suuri kukinto!
Saintpaulia 'LE-Jesenia'
Saintpaulia 'Okie Easter Bunny' kupsahti talven aikana.
Saintpaulia 'Painted Desert' on toinen talven menehtyneistä. Kaunis kuin mikä. 
Saintpaulia 'Rob's Vanilla Trail' on hyvin pieni ja yksi lemppareistani.
Rob's Vanilla Trail lähikuvassa.
Saintpaulia 'Ward Brown' kukki niin runsaasti, että minun oli autettava kukkia esiin lehtien alta, muuten nuput eivät olisi päässeet avautumaan.

Saintpaulia 'Wrangler's Winter Harvest'

Vanha kuva Taitasta, joka on kolmas tänä talvena menetetty santtu. Toivottavasti pienet pistokkaat selviävät!

Kaunis kirjavalehtinen saintpaulia Cherokee Trail puuttuu tästä galleriasta, sillä se ei ole kukkinut minulla vielä kertaakaan. Tutkiskelin juuri männäpäivänä kasvejani ja huomasin, että Cherokee Trailin ruukussa kasvaa viisi tai kuusi erillistä ruusuketta! Täytyy kai jakaa kasvi osiin mullanvaihdon yhteydessä.
Syksyllä saamista pistokkaistani Saintpaulia rupicola on saanut vauvoja talven aikana ja lajike Emerald Love sinnittelee pistokkaana mullassa. Hengissä vielä, toivo elää! :)


2 kommenttia:

  1. Hei, löysin blogisi vasta nyt- ja se on ihana :)

    Pakko kysyä- mistä olet saanut Rob's Vanilla Trail-paavalinkukan? En tykkää ns.perinteisistä versioista kovinkaan paljoa, mutta tämä lajike on ihan täydellisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentistasi. Hieman vähiin on jäänyt blogin kirjoittelu viimeaikoina, ihan hävettää moinen. Mukavaa kuitenkin jos siitä joku jotain iloa saa! :)


      En muista tarkalleen mistä Rob's Vanilla Trailin aikoinaan hankin. Pistokkaana se minulle tuli. Olikohan löytö huuto.netistä? Edelleenkin yksi lemppareistani, kukkii koko ajan, aivan tauotta.
      Jos haluat, siitä varmaankin voisi pistokkaan tai pari irrottaa ;)

      Poista