Markkinahumua

Viime lauantaina meillä oli koulupäivä, sillä Ahlmanilla järjestettiin jälleen perinteiset syysmarkkinat. Tällä kertaa tapahtuma oli vielä entistä paljon suurempi, sillä samalla kertaa koululle kokoontui valtava määrä lähiseutujen yrittäjiä Läheltä hyvää -tapahtuman merkeissä. Joukossa oli kaikenlaisia lähiruoan tuottajia, käsityöläisiä ja järjestöjä.
Viime vuonna meidän pienten puutarhureiden syysmarkkinapäivä koostui omenoiden ja omenamehun myymisestä, sekä kasvihuoneen siivoamisesta. Tällä kertaa homma oli paljon mielekkäämpää, ainakin minusta. Me nimittäin teimme koko edellisen päivän valtavasti kukkakimppuja ja lauantaina myimme niitä omassa kojussa!
Keräsimme paljon materiaalia koulun tiluksilta kimppuja varten. Omista penkeistä löytyi tsinniat, auringonkukat, päivänhatut, jättipoimulehdet, kuunliljat, hirssit sekä vuorenkilvet. Loput matskuista toi Huiskulan auto. Saimme kotimaisia ruusuja, astereita ja gerberoita.

Materiaalien hinnat oli laskettava tarkasti, sillä tarkoituksena oli tehdä kaikista kimpuista tasan kymmenen euron hintaisia. Ja niitähän me sitten teimme. Monta ja monta per lärvi.
Tapahtuma oli todella mukaansatempaava ja minusta meidän porukasta löytyi yllättävän paljon ryhmähenkeä ja markkinafiilistä. Kaikki tiesivät hommansa heti aamusta ja oltiin oikea kimpputehdas, kaikki puhalsi yhteen hiileen katoksen pystyttämisestä, kimppujen tekemisestä ja roudaamisesta aina siivoamiseen saakka. Kukaan ei vinkunut eikä valittanut, en ainakaan kuullut. Johtuiko tämä leffalippuarvonnasta vai ollaanko me oikeasti sellaisia? Vaikea sanoa! :)

Perjantai ja lauantai olivat hauskuuden lisäksi täynnä oivalluksia. Suurin oivallus kohdallani piili siinä, ettei aina tarvitse olla niin kriittinen. Kimppujen tekemisessä oli oikeasti niin kiire, ettei siinä ehtinyt olla kriittinen. Ei ollut aikaa hioa kimppua loputtomasti, eikä tarvinnutkaan. Ne oli kympin kimppuja ja ei ollut aikaa täydellisyyteen. Asiakkaat olivat haltioissaan kaikista kimpuista. Huom, kimpuista siis, joita ei oltu hidottu tuntikausia kohti täydellisyyttä. Asiakkaat näkevät kimput eri tavalla kuin me itse, he ihastuvat väreihin tai johonkin tiettyyn kukkaan. Kukaan asiakkaista ei edes huomaisi, jos olisin hionut sitä yhtä kimppua tunnin ajan. Voisikohan joskus vain uskoa itseensä ja antaa itsensä ajatella, että nyt tein hyvin? Kenties sitä voisi kokeilla. Ehkä täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

Joka tapauksessa, tykkään siis markkinoista. Harmi, että valmistun jo kesällä, enkä ole enää mukana seuraavilla syysmarkkinoilla. :)

Kuvia kimpuista

Tämä on lähinnä kuvapostaus tekemistäni kimpuista. Kimppujen tekeminen muuttui minulle todella helpoksi ja nopeaksi, kun opin tekemään ensimmäisenä vihreän "pesän", johon kukat tökitään. Visuaalinen silmä pelaa hyvin, kun kukkasilla voi vain alkaa maalata vihreää taustaa vasten. :)

Hassusti päivänhatut ja ruusut menneet pareiksi. Soo soo!

Siirtäisin toisen päivänhatun ylemmäksi kryssien ja ruusujen väliin.

Ei paskempi.

Auringonkukkien käyttö on haasteellista puuhaa. Suoraniskaista kukkaa ei ole olemassakaan ja terälehdet ovat hentoisia, ne jäävät helposti ruttuun muiden materiaalien alle.

Olen saanut kehuja sanikoiden ja kuunliljojen käyttämisestä välivihreinä. Osaan kuulema ihmeellisesti laittaa ne siten, etteivät ne näytä tönköiltä ja varjosta kukkia.

Taviksia (saunakukkia) hienoston seassa. Tykkään.

Tämä kimppu on tehty valmiiseen kuitupohjaan. Valmiiseen pohjaan tehdessä ei tarvitse käyttää niin paljoa vihreitä.

Valmiiseen pohjaan tehty kimppu sivusuunnasta.

Surullista sidontaa

Tai siis surusidontaa. Se tarkoittaa hautajaiskukkia. Äkkikuulemalta melko karmivaa puuhaa, mutta surulaitteen tekijä tekee vain totuttua kukkasidontaa mallia, suunnitelmaa, värioppia ja luovaa hulluutta apuna käyttäen.
Pystyisiköhän surusidontaa tekemään työkseen, ilman että joutuisi liian syvälle ajatuksiinsa kuolevaisuudesta? Voi olla että minunkaltaiselleni eläytyjälle (joka siis itkeä pillittää kaikkien tosi-tv -ohjelmien äärellä) se olisi liikaa. Mutta kenties siihenkin leipääntyy ajan kanssa. Joskus se on hyvä asia.

Harjoittelimme koulussa pisaramallisen laitteen tekemistä. Se on Suomessa yleisin malli surulaitteelle. Surulaitteen tekeminen on joskus hyvinkin hienotunteista asiakaspalvelua. Laitteen mallia ja materiaaleja valitessa on huomioitava asiakkaan toiveiden lisäksi vainajan sukupuoli, ikä, harrastukset ja lempiasiat. Surulaitteeseen ei voi laittaa ruusuja jos vainaja inhosi syvästi koko kukkaa.
Lisäksi monet värit on vahvasti sidottu erilaisiin mielikuviin. Oranssit ja keltaiset värit sopivat hyvin syksyyn ja sopivat siten syksyisiin hautajaisiin. Tietenkin vain jos se käy asiakkaalle ja vainaja ei syvästi inhonnut kyseisiä värejä. Sini-valkoiset värit mielletään isänmaalliksi ja sopivat hyvin vaikkapa sotaveteraanille. Vaaleanpunaiset sävyt käyvät pikkutytön hautajaisiin.
Pointti siis on, että surusidonta on asiakaspalvelua, joka vaatii erityistä hienotunteisuutta ja tilannetajua.

Pisaramallinen surulaite aluillaan. Pohjavihreät on asetettu paikoilleen. Muodon hahmottamisen apuna voi paperille piirtää kaavan.

Latvalinjan ja sivulinjan kukat on asetettu paikoilleen. Pisimmät kukat latvalinjassa langoitetaan ja ankkuroidaan kahvaan kiinni.

Ensimmäinen surulaitteeni valmiina! Tuomio: keskustan korkein kukka töröttää esiin hieman liian korkeana. Latvalinjan neilikoiden varret paistavat paljaina - jotain olisi tarvinnut peitoksi. Pisaran muoto oli hieman toispuoleinen, mutta melko hyvä kuitenkin. Ensimmäiseksi työksi.

Samoista kukista tehty toinen surulaitteeni. Latvalinjan kukat ovat tässä paremmin, mutta oikealla puolella näkyy selvä kolo, johon pitäisi lisätä muutama neilikka lisää.

Muoto melko täydellinen, ainakin omasta mielestäni. Vain pieniä koloja kukkapuolella.

Muoto alkaa olla hallussa. Jälleen lisäisin vielä muutaman pitemmän kukan oikeaan laitaan. Tehtiin nämä laitteet jämäkukista, jotka alkoivat olla jo melko lyhytvartisia. Pitkiä neilikoita ei ollut enempää, puhumattakaan ruusuista.

Hautajaiset alkakoon! Ei vaan, opiskelijoiden surulaitteet pihalla odottamassa läpikäyntiä.

 

Sidonta yllättää

Kouluun palatessa olin jälleen ennakkoluuloja täynnä kukkasidontaa kohtaan. Viime vuonna tehtiin kimppuja spiraalitekniikalla ja tiesin, että tänä vuonna tehtäisiin asetelmia. Kuinka ihmeessä aiheesta keksisi opettamista koko syksyksi?! Kuinka ihmeessä kukaan jaksaisi tökkiä sieneen kukkaa koko syksyn? Miten siihen on varattu aikaa näin paljon! Ei se kimppujenkaan tekeminen kyllä niin simppeliä ollut, miltä ensikuulemalta vaikuttaa, mutta jostain olin jälleen ne epäluuloni löytänyt.
Vastaukset ihmetyksenaiheisiini selvisi heti ensimmäisille kukkasidonnan teoriatunneilla, ja kenties peräti ensimmäisen vartin aikana. Tietoa tuli tykittämällä. Tekniikoita, jippoja, sanahirviöitä. En ole koskaan vielä Ahlmannilla opiskellessani ollut niin pöllähtänyt kotiin lähtiessäni. Tältäkö tuntuu, kun on tipahtanut kärryiltä?

Asetelmahan eroaa kukkakimpusta siinä, että sen on kiinnitetty astiaan ja siinä astia, asettelupohja ja kasvit muodostavat yhden kokonaisuuden. Kukkakimppu on irrotettavissa maljakostaan, tai minne se ikinä nyt onkaan laitettukaan veteen. Asetelman asettelupohjana voidaan sienen lisäksi käyttää geeliä, verkkoa tai sammalta. Asetelmaa työstetään pääasiassa pöydällä, kun kukkakimppu taas sidotaan kädessä.

Kasvien tökkimistapoja sieneen on monenlaisia. Seuraavaksi kerron hieman eri tekniikoista.

• Radiaalinen eli yksi keskipiste. Tässä asettelutavassa kukkien varret kohtaavat yhdessä keskipisteessä. Spiraalikimppukin on tälläinen. Radiaalisessa asettelutavassa vaikutelmaa voidaan korostaa asettamalla suuremmat kukat lähemmäksi keskipistettä, eli lyhyemmällä varrella, ja pienemmät kukat kauemmaksi keskipisteestä. 
• Paralleelinen eli yhdensuuntainen. Asettelutavassa jokainen kukka lähtee samansuuntaisesti omasta pisteestä. Paralleelinen vaikutelma syntyy käyttämällä selkeitä, suoria ja haaroittumattomia kasveja. Paralleelinen tekniikka voidaan jakaa kolmeen erilaiseen tyyliin: vertikaalinen paralleelisuus antaa aktiivisen vaikutelman, sillä kukat on aseteltu pystyasentoon sotilaalliseen järjestykseen. Horisontaalinen paralleelisuus puolestaan antaa rauhallisen ja lepäävän vaikutelman, sillä kukat asetellaan pötköttämään vaakatasoon.  Diagonaalinen paralleelisuus luo liikettä korostavan tunnelman, jossa kukat sojottavat sienessä vinossa. Tälläinen asetelma näyttää vahvasti toispuoleiselta, kaatuvalta, jonka vuoksi se ei käykään aivan jokaiseen paikkaan.
• Vapaa-asettelu tarkoittaa sitä, että kukat ja muu materiaali asetetaan tasaisesti sekaisin. Kasveilla hahmotellaan risteileviä liikkeitä ja kukkia ei voi asettaa samansuuntaisesti, eikä kohti yhtä keskipistettä.
• Radiaalinen viiva on radiaalisuutta ja paralleelisuutta sekaisin. Tätä asettelutapaa käytetään yleisimmin pitkänmallisissa pöytäasetelmissa ja ympärikukitetuissa seppeleissä.

1. Radiaalinen, eli yksi keskipiste. 2. Radiaalinen, jossa on keskipiste asetelman alapuolella. 3. Diagonaalinen paralleelisuus. 4. Vertikaalinen paralleelisuus. 5. Radiaalinen viiva.

Ensimmäisillä tunneilla aloitimme radiaalisella, pyöreällä pöytäasetelmalla. Asetelma tehtiin märkäsieneen. Perusteellisen kostutuksen jälkeen muotoilimme sienen veitsellä. Sieni on pakkauksesta otettaessa palikanmuotoinen ja jotta kasteluvesi myöhemmin ei valuisi sienen päältä pöydälle, oli sen jyrkät reunat pyöristettävä. Vesi valuu pyöreää reunaa pitkin astiaan, johon sieni on kiinnitetty.

Ensimmäinen pöytäasetelmani valmiina. Melko hyvä ensimmäiseksi, mutta mielestäni vihreää reunoilla on liikaa. Toisaalta, käytetty materiaali keskikukkaa lukuunottamatta on pelkästään erilaisia luonnonvihreitä. Hieman lisää purppurakeijunkukkaa ja pihlajanmarjoja pitemmissä varsissa niin hyvä olisi!

Ennen kaikkien kauniiden kukkien laittamista luotiin asetelmalle pohja, eli kiinnitettiin pohjavihreät. Alimmainen vihreä kerros tehdään aivan vaakatasoon pöydän pintaa vasten. Tämä vihreys luo asetelmalle pohjan ja sillä määritellään asetelman muoto. Pöydän pintaa ei saisi juurikaan näkyä vihreän kerroksen läpi. Pelkkiä vihreitäkin laittaessa on huomioitava koko ajan vihreän eri sävyt sekä lehtimuodot. Vaaleat ja tummat vihreän erilaiset sävyt yhdessä tekevät asetelmasta eläväisen.
Vasta pohjan jälkeen alkaa kukkien kiinnittäminen. Keskimmäisen kukan on oltava mahdollisimman suoravartinen, eikä sen olisi hyvä nuokottaa niskojaan. Käytimme asetelmassa kartanon alueelta kerättyjä kasveja. Näytemaalla kasvoi kauniita tsinnioita, jotka sopivat täydellisesti keskikukaksi. Perennapenkeistä löytyi vuorenkilven lehtiä, sekä tummia purppurakeijunkukan lehtiä. Koristeomenapuun pienet hedelmät, pihlajan- ja ruusunmarjat, sekä vaahteran "nenät" sopivat nekin erinomaisesti syksyiseen pöytäasetelmaan.

1. Pyöreän pöytäasetelman muoto ylhäältä. 2. Pyöreän päytäasetelman muoto sivusta kuvattuna.

Marjojen, omenoiden ja lyhyempien kasvienkin kiinnittämisen apuna voidaan käyttää erilaisia langoituksia. Käytimme langoituksiin eri paksuisia rautalankoja. Langoituksen avulla materiaalille (esim. omenalle) saadaan varsi, tai lisää pituutta, jolloin se voidaan kiinnittää sieneen tukevasti. Lyhyempiin vihreiden ja kukkien varsiin käytettävä langoitus on nimeltään haarukkalangoitus. Tärkeää huomioitavaa langoituksessa on, ettei langat veisi turhaa tilaa sienen sisällä, revi sientä rikki ja tietenkin se, että lankojen tulisi näkyä valmiissa sidontatyössä mahdollisimman vähän, mielummin ei lainkaan.
Omasta mielestäni langoituksen harjoitteleminen oli haastavaa puuhaa. Monta kertaa haarukkalangoituksen kierteet tulivat liian alas kasvin varteen, jolloin kierreosakin työntyi sienen sisään tehden sieneen valtavan reijän. Liian suuressa reijässä ei oksa pysy, vaan putoaa pois. Yhtä haastavaa oli olla rusentamatta kasvin vartta kun lankaa kieritti ympärille. Tämä asia helpottui huomattavasti, kun selvisi mistä kohdin lankaa on pidettävä kiinni kierittäessä. Myöskin omenoiden langoituksessa oli huomioitavaa: ensimmäiseksi oli tietenkin selvitettävä missä asennossa haluan omenan tököttävän asetelmassani. Kantapään kautta opittuja asioita!

Haarukkalangoitus neilikassa.

Tämän lisäksi oli asetelmaa tehdessä huomioitava kaiken aikaa asetelman muoto. Työtä oli tarkasteltava koko ajan ylhäältä päin, jotta sen pyöreä muoto säilyi ja värit ja materiaalit jakautuivat tasaisesti. Asetelma ei saanut olla toispuoleinen. Työtä oli tarkasteltava myöskin sivusuunnista. Asetelman oli tarkoitus kaartua kauniista puolipallona pöydän pinnasta pintaan. Mahdolliset kolot täytettiin pitemmillä kukilla ja mahdollisia muodosta ulostöröttäjiä lyhennettiin. Asetelmaa oli katseltava kaukaa ja läheltä. Viimeistelyvaiheessa oli tärkeää peittää sieni, jotta sitä ei näkyisi, vaikka mistä suunnasta asetelmaa katselisi.

Avautumiseni asetelmista voitaisiin kiteyttää toteamukseen, että kukkasidonta on vaikeampaa kuin ikinä olisin uskonut opintojen alussa. Siinä on niin, niin paljon kaikkea huomioitavaa ja opittavaa.
Olen huomannut, että olen vaivihkaa pääsemässä kuolevien kasvien kammostani. Nyt haluan vain oppia lisää!

Hisakon hassut pennut

Kesällä ihmeteltiin Chirita 'Hisakon' omituista lisääntymistapaa.
Irrotin keväällä kasvista huononnäköisen lehden ja päätin juurruttaa sen multaan pistokkaana. Pian se juurtuikin ja alkoi pykäämään jälkikasvua juurelleen. Se teki monta pikkuista, jotka aina nostin erilleen omaan purkkiin kasvamaan. Vauvoja riitti monelle tuttavalle ja sukulaiselle. Poikasten massatuotanto ei kuitenkaan rajoittunut juurelta nouseviin pikkuisiin, vaan Hisako päätti kasvattaa niitä myöskin lehdelle!

Chirita sinensis 'Hisako' ja lehtipoikanen.

Ison lehtipoikasen vierelle on nousemassa lisää vauvoja!

Chiritat kuuluvat samaan heimoon kuin saintpauliatkin, gesneriakasveihin. Niiden olosuhdevaatimukset ja hoitokin on paljon samanlaista kuin paavalinkukilla. Omat chiritani viihtyvät hyvin itäikkunalla ja kesäisin suora auringonpaahde onkin niille jopa vaaraksi. Varsinkin Hisako-lajikkeella on suuret lehdet, jotka haihduttavat paljon. Oma Hisakoni kasvaa lasitetussa saviruukussa ja tarvitsee siinäkin kastelua melko usein. Liikaa ei vettä saa kuitenkaan antaa, vaan mullan on hyvä kuivahtaa kasteluiden välissä kevyesti. Oman kasvini kastelen aina kun sen yleisilme muuttuu terhakasta rennoksi. :)
Toinen chiritani, Chirita tamiana, on vielä kovin pieni. Sain sen pistokkaana ja se saapui minulle kirjelähetyksenä postin kautta. C. tamiana on kyllä aikuisenakin oikea miniatyyrikasvi. Sillä on pienet, pyöreät, nukanpeittämät lehdet. Pienet valko-violetit, torvimaiset kukat nousevat lehtien seasta esiin pitkien varsien päissä.
Chiritaa on helppo lisätä lehtipistokkaasta, kuten saintpauliaakin.
Chiritalle en ole koskaan löytänyt suomenkielistä nimeä, enkä ole varma onko sellaista edes. Kasveja on monia muitakin erinäköisiä lajeja ja lajikkeita C. sinensiksen ja tamianan lisäksi.

Hisako kukkivana keskellä talvipakkasia.

Hisakon kaunis lehtiruusuke.

Toisen vuoden opiskelija

Ja niin koitti elokuu ja paluu Ahlmanille opintojen pariin.

Syyslukukauden työjärjestys oli pieni shokki, sillä se sisälsi pääasiassa vain kahta oppiainetta: kukkasidontaa ja asiakaspalvelua. En ole koskaan ollut kovin innostunut sidonnasta, vaan nautin kasveista paljon enemmän, kun ne saavat vuodesta toiseen kasvaa rehottaa mullassa. Kukkasidonta on minusta enemmän käsityötä ja taidetta. Miksei kukkien sitojat valmistu artesaaneiksi? Toisaalta, artesaanihan minäkin olen entiseltä ammatiltani, joten käsillä näpertelyn pitäisi olla verissä.

Olen myös opiskellut merkonomin opintoja aikaisemmin. Suuntautumisalani oli asiakaspalvelu ja markkinointi, jonka vuoksi osa puutarhurin asiakaspalvelukurssista hyväksiluettiin. Osaan opetuksesta osallistun ja haluankin osallistua. Aspan yhteydessä nimittäin opiskelemme ja tentimme laajemmat kasvilistat kesäkukista, ruukkukasveista, huonekasveista ja luonnonkasveista. Luvassa on myöskin monta mielenkiintoista vierailua, joihin haluan mukaan, sekä kosolti erilaisia tapahtumia Ahlmanilla. Tulossa on ainakin perinteiset syysmarkkinat, jossa sidomme kimppuja näytösluontoisesti ja myymme tuotoksiamme pihakojussa. Koululle odotetaan tuhansia vieraita, sillä syysmarkkinoiden yhteydessä pidetään suuri lähiruokatapahtuma.

Aspan ja sidonnan lisäksi syksyyn kuuluu opinnäytetyön tekemistä. Vaikka me valmistutaankin vasta kesäkuun lopulla, pitää näyttötyöt olla valmiina jo ennen joululomaa. Työ ei saa pohjautua pelkkään teoriaan, vaan sen täytyy sisältää jotain tekemistäkin. Opinnäytetyö kertoo, miten opiskelija on kehittynyt ammatillisesti ja mitä saavuttanut. Parhaimmassa tapauksessa opinnäytetyö auttaa opiskelijaa työllistymään koulun jälkeen.

Marraskuun lopulla alkaa intensiivinen työssäoppiminen keskellä myymälöiden joulusesonkia. Harjoittelupaikkana voi olla kukkakaupan lisäksi myöskin puutarhamyymälä. Alunperin luulin, että jouluharjoittelun pitäisi olla kukkakaupassa, koska harjoittelu tulee kukkasidontakurssin jatkoksi. Puutarhapuolelle suuntautuvat saavat mennä harjoittelemaan puutarhamyymälään, mutta kukkakauppakaan ei ole huono vaihtoehto. Itse en tiedä vielä lainkaan minne menen, mutta aiemmin olen ollut vahvasti suuntautumassa puutarhamyymälään. Toisaalta kukkakaupankin arki kiinnostaa minua, vaikka sidonnasta en olekaan innostunut. Saa nähdä.

Tässä lyhykäisyydessä ja pääpiirteittään syksystä opintojen kannalta. Blogi toimii edelleen opintojeni portfoliona kaiken muun kasvihössötyksen lisäksi. :)

Vauvoja!

Pakko kertoa jollain sanalla omista kasveistani. Olen jo aiemmin blogissani kertonut kiinnostuksestani nimellisiin saintpaulioihin, sekä muihinkin nimellisiin, lähinnä gesneria-ryhmän lajikkeisiin. Nyt on vihdoin alkanut tapahtua! Keväällä vierailin Pirkkalassa erään rouvan luona ja tehtiin vaihtokauppaa. Reissulta sain mukaani neljää eri lajiketta kuparilehteä, sekä kuutta erilaista saintpauliaa. Saintpauliat olivat lehtipistokkaita, joten valmiiksi kasveiksi kasvaminen niillä kestää pitkän aikaa, joskus jopa vuoden. Kaksi pistokkaista ei selvinnyt ('Marie Claire' ja 'Blue Dragon'), mutta neljä jäljelle jäänyttä ovat kaikki saaneet jo jälkikasvua! Olen niiin happy!
Pirkkalan santuista tähän saakka ovat selvinneet 'Wrangler's Winter Harvest', 'Ward Brown', 'Ancient Lace' ja  'Red Lantern'.

Vauvoja rivissä ottamassa aamuaurinkoa.

Saintpaulia ionantha 'Ward Brown'in vauvat kurkistelemassa.

En tokikaan tyytynyt pelkkään Pirkkalaan. Ehei, nälkä kasvaa syödessä! Sen jälkeen yksi valmis santtuvauva saapui minulle Vantaalta, sekä pieni Chirita tamianan poikanen jostain päin Suomea, en edes muista mistä. Olen myöskin saamassa liudan santtuja Rovaniemeltä; peräti yhdeksän kappaletta. Ne ovat tulossa vasta kuun lopulla, tai syyskuun alussa. Voi tätä onnea! :)

'B-Man's Irish Red'illä on vaaleanpuna-vihreät lehdet.

'Taita' -lajikkeen kukinnot roikkuvat alhaalla.

Yksi tulokkaista on valtavan ihana 'Taita', jonka vaaleanpunaiset, kerrotut kukat roikkuvat alhaalla pitkien varsien päässä. Lajike myöskin lisääntyy tekemällä "rönsyjä", pieniä uusia lehtipesäkkeitä emokasvin juurelle. Tämän tyyppisiä saintpaulioita kuulee kutsuttavan englanniksi nimellä trailer. Suomeksi niitä saatetaan kutsua myöskin amppelisaintpaulioiksi tai rönsysaintpaulioiksi.

Kesäisiä kimppuja

Purin kamerasta viimeisiä valokuvia kesältä. Minua ei ole puraissut floristikärpänen, mutta kesällä tuli huvin vuoksi tehtyä muutama kukkakimppu pihalta löytyneistä kasveista. Oli vieraita ja oli synttäreitä, toisin sanoen oli sopivia hetkiä muistella spiraalikimpun tekemistä. Mukavaltahan ne kukkaset aina pöydässä näyttivät.

Ensimmäinen kimppu, jossa oli päivänkakkaraa, kissankelloa, hiirenvirnaa, mataraa ja herttavuorenkilpeä. Kukat olivat aivan liian tiiviisti nipussa, sillä päivänkakkarat melkein litistyivät.

Mielikuvitus pääsi valloilleen ja puskaan hyppäsi mukaan parsaa, norjanangervon oksia sekä jalopähkämön lehti.

Tähän kimppuun keräsin keväällä siemenestä kasvamaan laitettua punapellavaa, tien poskesta ojakärsämöä ja töyhtöangervon kukinnon. Vihreänä mukana kotkansiipeä ja sinikuunliljaa.

Hyvästit kesälle maalla

Moi taas pitkästä aikaa! Eipä ole pahemmin tullut kirjoitettua blogia kesän aikana. Jospa nyt taas yrittäisi aktivoitua. Harjoittelu on loppunut ja ensi viikolla pitäisi palata takaisin Tampereelle täältä Kouvolasta. Harjoittelu puutarhamyymälässä sujui loistavasti ja paljon tuli opittua niin kasveista kuin asiakaspalvelustakin. Näyttötyönä suunnittelin kesäkukkaistutuksia, sekä tein myymälän näytepenkkiin kasvillisuussuunnitelman.  Opinnotkin jatkuvat taas elokuun puolessa välissä, tuskin maltan odottaa!

Niille opiskelukavereille tiedoksi, jotka ovat täältä blogista yrittäneet seurata työssäoppimispäiväkirjaani, sitä voi lukea koulumme moodlesta! :)

Kesä omakotitalossa ja maaseudulla on ollut mukavaa. Olen saanut mönkiä mullassa mielin määrin ja laitella kasveja ulkosalle miten paljon ikinä olenkaan halunnut. Koirat ovat nauttineet myöskin vapaudesta. Silti liikunta on niillä täällä vähäisempää kuin kaupungissa, koska lenkillä ei ole käyty niin usein. Kylläpä olisi mukavaa, jos olisi palanen ihan omaa maata!

Laitan kuvia äidin pihamaalta koko kesän ajalta. Mukana monivuotisia kasveja ja kesäkukkia. Minulla on paljon muitakin kuvia, harjoittelustani ja huonekasveista, jotka ovat hullaantuneet kesän aikana rehottamaan ja kukkimaan itäisellä kulmaikkunalla. Sääli viedä niitä takaisin hämärään kerrostaloon! Kuvia huonekasvien elosta myöhemmin.

Lumipalloheisi lähes täydessä kukassa äidin pihalla. Tämä onkin pensaasta ainoa kuva, sillä missasin hetken jolloin kukat olivat avautuneet! :( 

Sukellus raparperipuskaan.

Mirrinminttu ja jokin alpi viihtyvät yhdessä.

Yrttimaa laatikossa. Vasemmalla on tuettuna muutama härkäpapu. Niiden lisäksi laatikossa kasvaa minitomaatti, sitruunamelissa, kaksi erilaista basilikaa, persiljaa ja kummipojan kylvämät salaatit. :)

Äiti on aina poissa mökillä kun kiinanpioni kukkii.

Kukkaiskoira Eve.

Iso kuva! Isotöyhtöangervon valkoiset sävyt ovat upeita. Tämä meni taustakuvaksi! :)

Keltainen asetelma laatikossa. Reunalla roikkuu hopeaputous ja huovinkukka, pitkä kasvi on risiini. Lisäksi on kolmea eri väriä isosamettikukkaa ja yksi ylimääräiseksi jäänyt ryhmäsamettikukka.

Ruukku rappusilla. Vaaleanpunainen pelargoni pudotti kaikki nuppunsa, mutta timanttikukka ja kaunokainen jatkoivat kukintaansa senkin edestä! Muutaman viikon päästä pelargonikin alkoi jälleen työntää nuppua.

Jokin hentoinen akileija yrittää selviytyä vahvempikasvuisten joukossa.

Työssäoppimassa ekaa viikkoa

Aloitin viime maanantaina seitsemän viikon työssäoppimisen puutarhamyymälässä Kuusankoskella. Viime viikon voimat ja ajatukset menivät kaikki tuon uuden työn sisäistämiseen ja oppimiseen. Menee varmasti vielä seuraavakin. Koko viikon olen halunnut kirjoittaa blogia, mutta aamut menevät nukkumiseen ja illat koomailuun. Ehkä tähän tottuu vähitellen.
Kaikki on uutta ja kummallista. En ole koskaan ollut puutarhamyymälässä töissä ja rehellisesti sanottuna nyt vasta tapaan ensimmäistä kertaa livenä monet perennat ja puuvartiset. Koulussa tuli päntättyä tietoa monesta perennasta, kuten särkyneestä sydämestä, arovuokosta ja alppiasterista. Nyt vasta olen päässyt koskettamaan niiden lehtiä ja nuuskimaan niiden kukkia.

Harjoittelupaikka.

Perennoja pedillä. Jokaiselle kasville on oma tietokorttinsa, josta ilmenee kasvu- ja lämpöolosuhteet, korkeus, kukinta-aika sekä muuta oleellista tietoa. Aloittelevalle harjoittelijalle kortit toimivat hyvinä lunttilappuina! :)

Mitäs ekalla viikolla sitten on oikein tullut tehtyä. No maanantaipäivä meni hieman ihmetellessä ja tutustuessa paikkaan. Kiertelin myymälässä sisällä ja ulkona hahmottamassa aluetta, mitä mistäkin pedistä löytyy ja mitä löytyy kasvihuoneesta sekä myymälän hyllyistä. Harjoittelun ohjaaja ja paikan omistaja kävi kanssani läpi hyllystä löytyviä tuholais- ja rikkakasvimyrkkyjä ja lannoitteita. Myöskin siemenhyllyä tutkittiin yhdessä. Seurailin muiden työntekijöiden hommia ja lueskelin tärkeitä ohjevihkosia koskien valikoimasta löytyviä kasveja. Sain myöskin ensimmäisen virallisen työtehtäväni: selvittää kovasti toisistaan tykkäävät päivänsinen taimet toisistaan ja virittää niille kiipeilytuet.

Päivänsinet takussa.

Päivänsinet kurissa ja nuhteessa innokkaan harjoittelijan käsittelyn jälkeen!

Tiistaina aloinkin sitten jo heti opettelemaan kassalla toimimista. Olen ennenkin ollut kassakoneiden kanssa tekemisissä, joten ei se ollut mitenkään kamalan hankalaa. Toki kaikki koneet ovat erilaisia ja tarkkana on oltava. Yhtään virhettä en tehnyt ja loppupäivästä käytin konetta ja korttikonetta kuin vanha tekijä!
Viikon aikana myöskin siirtelin monia perennoja pedistä toiseen kun tilaa oli tehtävä uusille. Samalla oppi salakavalasti kasvien sijainteja, mikä onkin tärkeää asiakkaiden kanssa oikeita kasveja hakiessa. Leikkasin myöskin liudan tummalehtisiä lännenheisiangervon (Physocarpus opulifolius 'Diabola') astiataimia. Taimet olivat jo lähes lehdessä, joten leikkaaminen olisi pitänyt tehdä jo aiemmin keväällä.

Loppuviikosta asiakkaiden kanssa häärääminen alkoi luonnistua helpommin. Uskallus kasvoi päivien myötä: viikon viimeisinä päivinä rohkenin jos reippaasti tarttua härkää sarvista, tai siis asiakasta.. no, jostakin, ja alkaa antamaan oikeita neuvoja ja opastusta. Sain huomata osaavani neuvoa. Oikeasti osasin! Tiesin heittää lonkalta kasveja, jotka viihtyvät auringossa ja kuivalla paikalla. Tiesin myös millä tavalla perheomenapuu tulisi istuttaa.
Mutta ne pensaat ja niiden leikkaaminen. Olen aivan umpitampio neuvomaan kuinka leikataan ja mitäkin, onko sitä mahdollistakaan oppia?!

Kivikkokasveja omassa pedissään.

Puutarhamyymälän keskellä kasvavat suuret ja vanhat vaahterat ovat minusta upeat ja luovat paikkaan ihanaa tunnelmaa.

Kokemuksia opiskelusta ja alasta tuli vaihdettua puutarhamyymälän muiden työntekijöiden kanssa, joista kumpikin on melkolailla vastikään itsekin valmistuneet puutarhureiksi. Kaikilla meillä on myös pihasuunnittelukurssit käytynä ja he kumpainenkin tekevät asiakkaille suunnitelmia: toinen kotona ja toinen myymälän yhteydessä. Kuinka mielenkiintoista ja innostavaa! Voisinkohan minäkin?

Uusi tuttavuus: aurinkoisella ja hiekkaisella paikalla viihtyvä, ikivihreä lewisia.

Kesäkukkamyynti on vasta alkamassa.

Kesäkukkia myymälään saapui useampana päivänä rekkalastin kyydissä. Kasvit tulevat puutarhalta Kotkasta. Suurin osa yksivuotisista on vielä orvokkeja, mutta joukossa on jo muitakin kesäkukkia: markettaa, pelargoniaa, petuniaa, lobeliaa, peikonkakkaraa, samettikukkaa, lumihiutaletta... Valikoima kasvaa kaiken aikaa toukokuun aikana, kunnes koittaa kuun lopulla "hullu viikko", kuten puutarhamyymälän omistaja asian rohkaisevasti ilmaisi. Kesäkukat ovat minulle melko tuttuja jo ennestään, niitä en stressaa lainkaan.
Uuden työn ja elämänrytmin opetteleminen on ollut haasteellista, mutta antoisaa. Työ on fyysistä, koko päivä ollaan jaloillaan ja kuljetaan edes takaisin myymälän alueella. Multasäkkien nostelu ja kantelu on todella rankkaa, mutta onneksi asiakkaat voivat peruuttaa autonsa multasäkkien viereen, jolloin ne voi nostella suoraan takakonttiin.
Kyllä tätä jaksaa juhannukseen saakka, saattaisi jaksaa pitempäänkin! :)